iltapaniikki

herään - menen töihin - töiskentelen - kaupan kautta kotiin - sammiollinen pastaa - yleistä järjestyksenpitoa, läksyjä, nuorison lajittelua - yksi treeneihin - toisen kanssa kaupoille - toinen treeneihin - yksi kotiin - toinen kotiin - iltapuuhia - väsymys - ei kuitenkaan nuorisossa - iltapala - kolmas kotiin.
Da Capo.

Miten kauan kestää, ennen kuin opin, että minulla ei enää ole omaa ilta-aikaa?

Joskus ennen päivä loppui suunnilleen seitsemältä, silloin alkoi verkkaisen mukava (toisinaan myös raivoisan äänekäs) liuku kohti iltapuuhia. Ja sitä auvoisaa hetkeä suunnilleen iltauutisten aikaan, jolloin tupa tyhjeni, lapsiosasto hiljeni, jolloin pääsin kuumaan suihkuun ja sain heittää päivän huolet menemään.

Ei enää. Nuoriso vaeltaa katsomaan iltauutisia, syö iltapalaansa holtittomasti mihin aikaan sattuu, peseytyy hartaasti kuumassa suihkussa juuri silloin kun itse olisin halunnut ja mikä pahinta: kotiutuu siinä vaiheessa kun kunniallisen työtätekeväisen kuuluisi jo nauttia kunnon annosta zetaa.
Apua!
teininuorisoiltapaniikki!

*

Olen lukenut Montalbanoja ja Guido Brunetteja.
Haluan niiden elämän.
Paitsi ilman murhia ja italialaisia virkamiehiä.

(siksi laitankin aina sammiollisen pastaa ruuaksi. Joisin viiniä kyytipojaksi jos ei olisi lakkaamattomia nuorisonlajittelupuuhia)