kuninkattaren juhlapuhe

uusi alkanut vuosi on itsestäänselvästi olennaisella tavalla parempi kuin mikään vanha vuosi ikinä.

Minusta tulee mm.

- aktiivisuuskuningatar. Yksi teineistä toivoo synttärilahjaksi aktiivisuuranneketta. Ja minä toivon myös, koska olisi epää että lapsella olisi ja minulla ei. Minä en toivo omaksi synttärilahjaksi, vaan teinin. Sitten kirmailemme aktiivisina ja onnellisina pitkin pientareita ja kyliä

- lihaskuntokuningatar. ks. edellä. Aion jallittaa jonkun (tai siis Jonkun) tekemään minulle istumatyöläiselle sopivan ei-punttisalitreeniohjelman jota sitten aktiivisuuspäissäni toteuttelen aamuin-päivin-illoin

- luovuuskuningatar. Päätin opetella piirtämään ja päätin ruveta ottamaan päivän kuvia joka päivä instaan, väkertämään  bujoa ja tietysti kirjoitan luokattomia blogikirjoituksia aina ja jatkuvasti ja useita kertoja viikossa tai päivässä tai jotain

- uimakuningatar. ks kaksi ensimmäistä kohtaa. Joulukuussa liikunta ja uinti repsahtivat tyystin. Hyvä kun kerran viikossa sain laahattua jäykistyneen ruotoni edes uimahallin saunaan asti. Nyt ryhtiliikettä. Hop!

- lukemiskuningatar. Kyllä varmalla luen kirjoja, parempia kirjoja, enempiä kirjoja ja sivistävämpiä kirjoja. Erityisesti sivistävämpiä.

- kasvisruokakunigatar. Koska yksi teineistä (se aktiviteettiteini) päätti luopua punaisesta lihasta. Minä kuulin sen jotenkin niin että siitä tulee kasvissyöjä (hah! kyllä kai!)
Aion opetella ja syödä tolkuttomia määriä hyviä ravitsevia terveellisiä omatekoisia kasvisruokia.

- ruokakuningatar. ks. edellä. Aion hääriä tuulispäänä keittiössä ja kokata lakkaamatta hyviä, ravitsevia, terveellisiä, omatekoisia ruokia enkä luimuile ruokahommeleissa.

- taloudellisuuskuningatar. ks. edellä. Perustan säästötilin että minä ja aktiiviteini pääsemme aktiivisuuslomalle surffaamaan (!??) ja ties vaikka mitä ja syömään hyviä, terveellisiä ja ravitsevia ruokia auringossa. Ja säästelen ihan lakkaamatta, koska en ehdi tuhlata kun kirmailen ja kokkailen ja olen luova.

- sisustuskuningatar. Koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä ainakin yksi teineistä aikuisista muuttaa pois kotoa ja saan vihdoinkin oman huoneen ja työtilan ja hyggenurkkauksen. Jee.

- blogikuningatar. Koska luonnollisesti bloggaan kaikista näistä.
Tai ainakin hyvistä aikeista.

en ole ollut minä kun söi keksit
oli Joku Muu


oikeasti minusta tulee keksiäkäinen tyhjenevästä pesästä kärsivä kriisiytynyt eukko
tai toivottavasti ei tule kumminkaan, se olisi jotenkin liian klishee



ps. keksin tosihyvän jämäruokavinkin, mutta en voi laittaa sitä tähän postaukseen, koska tämä on kuninkattaren uudenvuodenjuhlapuhe.


28 kommenttia:

  1. Niin tai näin, me saadaan siis nauttia sun postauksista edelleen. Ihanaa <3

    VastaaPoista
  2. Samoilla suunnitelmilla täällä ollaan käynnistämässä tätä vuotta! Mä meinaan olla myös kuningatar oikeastaan kaikissa samoissa asioissa kuin sä. God save the Queens :D

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä puhe. Kannustava. En tehnyt lupauksia itse, mutta mä voisin peesata sua ja sitten vuoden päästä todeta olleeni tooosi hyvä kaikessa.
    Aktiivisuusranneke mulla jo on, joten mä jään odottamaan teitä.
    Älkää aloittako mistään p:llä alkavista kasviksista, jooko? Ne on paholaisesta - ja mä kärsin vieläkin kasvisintoleranssista, vaikka se onkin jo vähän parantunut.

    Mutta kaiken kaikkiaan siis Loistava ja Kannustava puhe. Tuon ansiosta meistä kaikista tulee Hyviä ihmisiä.
    Kiitos Kuninkatar :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voiei, mä tunnen ainoastaan P:llä alkavia kasviksia. (porkkana, paprika, parsa ja persikka...)

      Poista
  4. Kyllä, toi oli innostava ja kannustava ja inspiroiva. Mäkin haluan olla etenkin luovuuskuningatar ja taloudellis ja ruoka. JA aktiivisuuskin. Kauheasti kaikkea.
    Nyt sit bloggaat päivittäin monta kertaa kaikista luokista. Eli aktiivipostaus, luovuuspostaus, taloudellispostaus ja etenkin jämäruokapostaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt vaan julistaudut kuninkattareksi, niin kyllä se siitä lähtee.

      Poista
  5. Voi kuningatar! Palvon sekä kadehdin sinua :)

    Onneksi jätit minulle sohvakuningattaruuden. Olen aikeissa linnoittautua siihen ja hallita valtakuntaani täydellisesti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. selkeästi minulta unohtui tuo olennainen osa valtakunnasta :(

      Meillä sohvannurkkaa tosin hallinnoi Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Rönäperän ja Muiden Vähäisempien Maiden Prinsessa Arppu. Tunnetaan myös nimellä pahuksen kissa.

      Poista
  6. Ooh, queen of everything! <3 Mä oon niin varma, että susta tulee noita kaikkia. Lukemis- ja ruokakuningatar sä jo oot ainakin mun silmissä. (Mä tunnen olevani tällä hetkellä lähinnä tyhjien suklaarasioiden kaihoisa kuningatar, mutta onhan sekin hei jotain!)

    Ihanaa vuotta 2019! <3

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. <3
      tietenkin me olemme oikeassa. Olemmehan me sentään kuninkatar.

      Poista
  8. Musta tulee (tai on jo tullutkin) kaikkien motivaatio- ja tsemppilauseiden vastustaja, joka ei myöskään kehity tänä vuonna yhtään missään :). Takapakki vaan jatkuu.

    PS. Olen huomannut, että sun "kuva päivässä"-kuninkattaruus on ainakin koko alkuvuoden jo toteutunut. Pisteet siitä. Kiva idis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uhh. Ymmärrän täydellisesti tsemppilausevastustajuuden.

      Tätä vuotta on eletty jo täydet 1% ja 100% päivistä on ollut kuvapostaus. Jee!

      Poista
  9. Amen. Mitä tähän enää lisäämään? Kuninkatar rules ja mä vaan palvon!

    VastaaPoista
  10. Ihana oot, tää postaus oli täyttä kultaa.

    Mut siis saat oman huoneen ja työtilan ja hyggenurkkauksen!!! MÄ oon niin kade positiivisella tavalla. Mä niin kärsin kun olohuone on mun huone. En tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3! ite oot ihana!

      MÄ EHKÄ saan työtilan ja huoneen ja hyggenurkkauksen. EHKÄ.
      Riippuu siitä, miten pitkään esikoinen on intissä, koska siitä riippuu hakeeko se asuntoa ja jos niin milloin. Ja sen jälkeen se riippuu siitä, kuka muuttaa tyhjään huoneeseen, kuopus vai me. Jos me, niin sitten mulla on tilaa kuninkaallisesti, koska se on ns. päämakkari. Jos kuopus omii sen, niin grr.
      Mut odotellessa :)

      Poista
  11. Ei Paha!
    Ihan kuin mä olisin nähnyt jonkin päiväunen tuollaisesta kuningatarvuodesta. Sitten siippa sai naurukohtauksen ja tökkäsi mua sormella kylkeen.

    Mä seuraan sun kuningatarvuotta innostuneesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      nyt rohkeasti vain julistautumaan kuninkattareksi, siipoista viis :)

      Poista
  12. Hienoa! Poossukin alkaa aktiiviseksi. Sitten kun jaksaa..

    VastaaPoista
  13. Sinä olet jo lukemiskuninkatar ja blogikuninkatar aivan selvästi. Sen lisäksi sinulle kuuluu myös teinienkasvattajakunkattaren kruunu. Teidän majesteettinne! Tjsp
    Mari

    VastaaPoista
  14. Arvostan energisyyttäsi Ja pidän tätä lupaavana merkkinä siitä, että jotakin samankaltaista on itselläkin edessä kunhan tuo nykyinen 6-vuotiaskin vielä saadaan "isojen kirjoihin".

    Sitä odotellessa joudun itse lupaamaan lähinnä, että töiden ja perhehommien lisäksi yritän a) levätä ja b) tehdä edes pari kertaa viikossa jotakin muuta kuin töitä tai perhehommia. Enempään ei nyt pysty.

    Mitä parhainta tätä vuotta, teidän ylhäisyytenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lepääminen ja muut kuin perhehommelit ovat olennaisen tärkeitä ihmiselle, myös äiti-ihmiselle. Pidä niistä kiinni!

      Poista