sivistystyökriizi

 Joku tarkkaavainen lukija kukaties aiemmista postauksistani muistaa, että keskimmäinen oli lähdössä opiskelemaan hiukan hornantuutista vasemmalle. (mainittu esim. täällä)

No.

Mennäänpä järjestyksessä.

Jos nuori ei pääse lukion jälkeisessä yhteishaussa mihinkään, jää silti kaikenlaisia vaihtoehtoja.
Voi hakea täydennyshaussa.
Voi hakea syksyn yhteishaussa.
Voi etsiä töitä.
Voi mennä polkuopintoihin avoimeen ammattikorkeaan.
Voi tehdä opintoja avoimessa yliopistossa.
Voi korottaa kirjoitusten arvosanoja.
Tai voi mennä ns. vapaan sivistystyön opintoihin johonkin kansanopistoon.

Meillä vaihtoehdoksi valikoitui tuo viimeinen.
Sieltä vähän hornantuutista vasemmalta löytyi opinahjo, jonka lukuvuosimaksu oli kohtuullinen, asuntolamaksu kohtuullinen ja siihen sisältyi kohtalainen määrä ruokailuja, ala vaikutti nuorelle sopivalta ja vaikka se ei olisikaan johtanut minkään valtakunnan tutkintoon tai lisäpisteisiin missään, se olisi ollut mieluisa, leppoisan taiteellinen välivuosi.

Probleemiksi muodostui kuitenkin asuntola. Ja korona. Ja se hornantuutista vasemmalle -elementti.
Asuntolassa olisi poikkeusluvalla saanut olla viikonloppuisin, mutta siellä ei olisi ollut mitään eikä ketään.
Hornantuutista pääsi kyllä pois - arkena.
Mutta ei viikonloppuisin. 
Matka tänne kotikulmille olisi vienyt jokaisesta opiskeluviikosta sekä perjantain (kotiin) että maanantain (takaisin) koska viikonloppuina opiskelupaikkakunnalta ei ollut julkista yhteyttä lähimpään kaupunkiin.
Tai ainakaan minun nettihakutaidoillani sellaista ei löytynyt. 
Lehtori pillastui pelkästä ajatuksesta että hänen pieni kaunokaisensa olisi ollut yksin tyhjässä pimeässä asuntolassa viikonloput. (tämä yllätti ja liikuttikin, hän hyvin harvoin suhtautuu näin vahvasti ja suojelevasti, yleensä hän on mikäeitapa-koulukuntaa)

Jopa nuori itse oli sitä mieltä että homma alkaa kuulostaa vähän kuulostaa hankalalta.
Ja varsinkin kun meidän mahdollisuutemme autottomina lähteä yhtäkkiä koti-ikävän iskiessä hakemaan ovat rajalliset.
Niin kaukaa ainakaan.

Siispä uutta putkeen.
Syksyn täydennyshaut olivat pääsääntöisesti menneet ohi.
Vapaata sivistystyötä siis etsimään.

Lukuisten nettihakujen jälkeen nuori itse löysi läävänsä lattialta postissa tulleen perinteisen paperimainoksen kauniaislaisesta opistosta, jossa voi tehdä avoimen yliopiston opintoja ja haki sinne.
Teatteria-tanssia-ilman-tutkintoa systeemi muuttui lennossa avoimen yliopiston opinnoiksi tuskaisen paljon kalliimmassa muodossaan siedettävän matkan päässä kotoa.
Koska juttuhan on tietysti se, että pääsee pois kotoa. Omilleen.


Vapaat sivistystyöläiset ovat oikeutettuja yleiseen opintotukeen ja tässä tapauksessa asuntolalisään, jotka luonnollisesti eivät kata näitä kuluja.
Opintolainaakin saa.

Ennakko-oletusplussat
- voi tutustua siihen, ovatko korkeakouluopinnot sopivia (lukihäiriö)
- voi ehkä löytää oman alansa
- voi ehkä päästä pyrkimään sisään haluamaansa korkeakouluun avoimen linjan kautta ja on jo suorittanut osan opinnoista. Saattaa saada jopa kandivaiheen tehdyksi.
- ei kuluta korkeakoulujen opintotukikuukausia
- oppii olemaan omillaan kevyemmällä twistillä
- tutustuu uusiin ihmisiin
- Kauniaisista pääsee helposti kotiin Turkuun.

Ennakko-oletusmiinukset
- onko sen rahan arvoista?

Kun jätimme teinin siihen karunkalseaan kahden hengen huoneeseen isossa soluasunnossa, tuntui todella kummalliselta.
Ensin olin huojentunut, että minun ei tarvitse jäädä siihen asuntola-asuntoon Jonkun Toisen kanssa.
Sitten olin huojentunut siitä, että suurin osa muistakin asuntolan liepeillä pyörivistä näytti olevan suurisilmäisiä pikkutyttöjä. 

Jostain syystä olin kuvitellut että siellä olisi ollut enimmäkseen melkein aikuisia superpäämäärätietoisia ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Tiedättehän, sellaisia silmälasipäisiä ponnekkaan tarmoikkaita ihmisiä, joiden mielestä nukkuminen on yliarvostettua touhua ja viiden vuoden opinnot voi helposti puristaa kolmeen kuukauteen -tyyppisiä tapauksia.

Sitten tuntui kummalliselta ihan muuten vain.
Koska nyt meitä on jäljellä vain kolme.

Jotenkin kaikki se hässäkkä, mitä aiheutui opiskelupaikan äkkinäisestä muutoksesta, oli pyyhkinyt pois mielestäni sen, että kotipesä tyhjenee toden teolla.
Olin ajatellut että hän lähtee. Vähän niin kuin matkalle (kuten viime kesänä, maailman toiselle laidalle)
Olin ajatellut matkalaukkuja ja pyykkipoikia ja kasvomaskeja, käsidesejä, makaroneja ja kaikkea sensemmoista, mutta en ollut hetken vertaa ajatellut sitä, mitä se tarkoittaa.

Sitä että kun tulemme kotiin, on hiljaista ja meitä on ruokapöydässä vain kolme.




*

ajastettu postaus

13 kommenttia:

  1. Onhan tuo iso muutos ja toki myös iso taloudellinen satsaus. Meillä tuo kaikki on vielä edessä. Oman pesän tyhjentyminen tuntuu nyt houkuttelevalta ajatukselta, mutta taatusti olen vähän eri mieltä silloin, kun se tulee ajankohtaiseksi. Toki välillä hämmästyttää, että kun nuorison kehitys tuntuu niin kovin hiltaalta, niin ihanko muutamassa vuodessa niiden pitäisi kasvaa melkein aikuisiksi. Tänään on taas tingitty isiä tekemään kaakaota, valittu kaikkea muuta kuin säähän sopivat vaatteet ja etsitty viime tingassa puuttuvia tavaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä on taloudellisesti aika iso satsaus, kun opintotuki ei riitä kattamaan oikeastaan mitään. Lainaa en haluaisi nuoren vielä ottavan, kun tämä vuosi ei vielä johda tutkintoon eikä ammattiin. Jotenkin tuntuisi kohtuuttomalta rahoittaa lainalla sellaista, jonka jälkeen ei ole selkeää työllistymismahdollisuutta.

      Väittäisin, että vanhempien passauttaminen ja vääränlaisten vaatteiden valinta jatkuu huomattavan pitkään. Minulla ainakin on taipumus pukeutua jotenkin väärin (yleensä liian kuumasti) ja kyllä on mukavaa jos äiti tai isä keittää kahvit :)
      Eikä edes aloiteta kaikesta siitä, mitä onnistun kadottelemaan ympäri asuntoa.

      Poista
  2. ISO hali. Niin ne lapset vain pesästä lentävät, mutta aina se silti yllätyksenä tulee. Minulla 2/4 vielä (enää) kotona.

    On kyllä melkoisen hankalaksi tehty, jos ei pääse kotiin viikonloppuna! Onneksi löytyi muu ratkaisu. Ikävää tietty, että se kurkkii enemmän kukkarolle. Pidän peukkuja, että tämä osoittautuisi parhaaksi ikinä.

    Ja hei, tämä puhutteli erityisesti (tirsk); "minun ei tarvitse jäädä siihen asuntola-asuntoon Jonkun Toisen kanssa." Aivan!!! Olis...no tuota...hieman kiusallista ja isosti kamalaa. (Puistatus).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3!
      Asiat ratkeavat jollain tavalla.
      Olisi todentotta kammottavaa joutua jakamaan karu soluasunto jonkun toisen kanssa, ei veny, ei sitten millään.

      Poista
  3. Voi mua ihan sydämestä otti tuo lopputeksti:

    "Olin ajatellut matkalaukkuja ja pyykkipoikia ja kasvomaskeja, käsidesejä, makaroneja ja kaikkea sensemmoista, mutta en ollut hetken vertaa ajatellut sitä, mitä se tarkoittaa.
    Sitä että kun tulemme kotiin, on hiljaista ja meitä on ruokapöydässä vain kolme".

    Pystyn niin samaistumaan tunteeseen ja vaikka olen kokenut lähdöt jo moneen kertaan, niin se että kesäksi jälleen kotiin-kotiin ja toisenlaisiin töihin palannut esikoinen lähteekin nyt pois koko maasta, eikä paluusta ole tietoa, ahdistaa, vaikka samalla tuntuukin pojan puolesta hienolta. Olen sitä ennakkoahdistusta lähdöstään piilottanut juurikin noiden matkalaukkujen, maskien, käsidesien, lakanoiden, pyyhkeiden ja kaiken mahdollisen konkreettisen miettimiseen, ettei tarvisi kohdata totuutta.

    Mulla on vahva luotto siihen, että teidän suurisilmäiselle keskimmäiselle on tulossa hieno vuosi. Kunhan vaan äiti pärjää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äiti pärjää :)
      Mä olen todella huolestunut, leuhottava ja rasittavuuteen asti huolehtiva kun nuoriso on näköpiirissä ja kotinurkissa. Sitten kun ne ovat muualla, ne ovat jonkun toisen niskoilla (tai omillaan tässä tapauksessa) - en pahemmin mieti niiden edesottamuksia kun ne ovat muualla kuin kotona.

      Mahtavaa sun esikoiselle että pääsi matkaan! Kyl se siit :)

      Poista
  4. Oih <3
    Lukiessani ajattelin ihan Annukan tapaan: nuorella suurisilmäisellä on edessään hieno ja opettavainen vuosi. Pärjäämisen, ehkä pienten kantapää-oppienkin vuosi. Hieno, ikimuistoinen ja upea vuosi.
    Äiti tarvitsee luultavasti tukea enemmän kuin suurisilmäinen <3
    Sä pystyt siihen. Siitä selviää hengissä. Jossain kohtaa se alkaa olla toisinaan jopa mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sillä on todennäköisesti edessään opettavainen vuosi. Toivottavasti myös hieno ja mahtava.
      Mä olen jostain omituisesta syystä aika realisti: lasten kuuluu kasvaa ja muuttaa pois, ja se kaiho kestää vain hetken. Kun ne eivät ole arjessa, ne eivät ole arjessa. Saatan keriä kierroksia jostain yksittäisistä asioista, mutta pääsääntöisesti en ihan hirveästi mieti nuorison edesottamuksia silloin kun ne eivät ole minun valvovan silmäni alla. Niin on ollut ihan siitä asti kun ne ovat olleet pieniä. Kun ne ovat jonkun toisen ongelmakentässä, ne ovat.

      Poista
  5. En kyllä ymmärrä, miten millään tasolla tulen selviämään lapsen (just aloittanut seiskaluokan) kotoa muuttamisesta sitten joskus!! Kun jo päivittäinen miettiminen "ehtiiköhän se bussiin - muistaakohan se ottaa kännykän mukaan - toivottavasti sillä menee koulussa ihan ok - toivottavasti se saa uusia kivoja kavereita uudessa koulussa - jnejnejnejnejne)" aiheuttaa näin paljon stressiä kuin mitä se aiheuttaa, en tajua, miten kaikki maailman äidit on selviytyneet siitä, että se lapsi joskus muuttaa pois kotoa.

    Upeasti olit kuvannut (kuten yleensäkin, hallitset kyllä sanat kadehdittavan hienolla tavalla) sekä käytännön, että tunnetason.

    Ja hei, ihan varmasti se pärjää ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Tietysti pärjää, ja pärjään!
      Jollain omituisella tavalla lapsen kasvuun ja poismuuttoon kasvaa ja valmistautuu. Lehtorin puheista minulle on tullut sellainen kuva, että mitä isommaksi omat lapset ovat tulleet, sitä pienemmiksi muuttuvat omat opiskelijat. Alkaa nähdä lapsen heissä, ja toisaalta aikuisen omassa lapsessaan.
      Minua nävertää vain se, että lapsukaiset ehkä ajattelevat minusta samanlaisia ajatuksia kuin minä omista vanhemmistani... ;)

      Poista
  6. Sä kirjotat kaikesta ja etenkin tästä niin itkettävän hyvin. Kyynel!
    Upeaa että tyttö löysi paikan minne mennä ja ihanaa että tytön vanhemmat suostuvat rahoittamaan. Sydän.
    Mä selvisin esikoisen muutosta ihmeen hyvin alun alkujaan, mutta kun pari viikkoa sitten tajusin, ettei enää ikinä asuta yhdessä.... En pysty sanomaan tota ääneen itkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3
      Mä koen jotenkin niin, että lasten kuuluu kasvaa irti. Kun ne ovat poissa mun arjesta, ne ovat poissa mun arjesta. En kaipaa aktiivisesti. Tietenkin välillä viestittelen ja kyselen kuulumisia ja jos on jotain stressattavaa, niin ilman muuta stressaan, mutta en kaipaa aktiivisesti.
      Mua on ruvennut ihan toden teolla huolestuttamaan se, mitä ne meistä vanhuksista ajattelevat...kääk

      Poista