On vähän tökkinyt, kirjoittaminen ja muutenkin.
Olen kuunnellut äänikirjana Hesarin toimittajan, Anna-Stina Nykäsen Yksin kotona. Kirjassa on kolumneja ja esseetyyppisiä kirjoituksia ensimmäiseltä koronakeväältä 2020.
Olen tykännyt aivan älyttömästi: näissä teksteissä on jotain niin kirkasta ja selkeää, lämpöä ja silti asiallisuutta, asiaa - kritiikkiäkin.
Väkisinkin ajattelee, että onneksi ei silloin huhtikuussa 2020 tiennyt aivan kaikkea.
Huomaa, että maailma on muuttunut, itse olen muuttunut.
Piti kaivella esiin omat kirjoitukset samalta keväältä. Vaikka kuinka olen yrittänyt dokumentoida, en silti ole päässyt siihen ytimeen, mistä olisi pitänyt oikeasti kirjoittaa: Miltä tuntuu. Mitä ajattelen, miten koen.
Yritin jäljittää vuoden 2020 alun kirjoituksistani sitä, milloin kulkutauti on todesti asettunut tietoisuuteeni.
Siitäkään ei oikein ole mitään selvää dokumentaatiota.
Olen yhdessä helmikuun 2020 alkupuolen kirjoituksessa maininnut sanan karanteeni. Joko silloin olen kulkutautia pohtinut?
Mukavaa oli kyllä velloa vanhoissa kirjoituksissa.
Olin ihan unohtanut hurvittelurahan! Se pitää viipymättä palauttaa kukkarooni ja käyttöni!
En kyllä yhtään ihmettele, että se on kadonnut, unhoittunut ja vaikka mitä. Olen keksinyt sen tammikuussa 2020, ja ehdin hurvitella kertaalleen ennen kuin - no, tiedätte kyllä.
Olen myös unohtanut kävelemisen ja äänikirjat. Tai en ole unohtanut, mutta olen unohtanut sen, että olen ajatellut niitä.
Nykyään kävelen, varmasti paljon enemmän kuin tuolloin. Ja kuuntelen äänikirjoja.
Mutta varsinaisesti kumpikaan asia ei ole edennyt millään tavalla. En ole vieläkään valinnut itselleni mitään äänikirjapalvelua (nuorisolle kyllä!) enkä liioin ole vaeltanut pyhiin sitä aloittamaani ja tuossa kirjoituksessa kuvaamaani pätkää.
Sitäkään en muistanut, että olen joskus haaveillut junamatkasta Kuopioon. Niitä on sittemmin tullut tehtyä joitakin - tästä syystä.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlille en vielä ole päässyt - koska...no, kaikki tietävät.
Nykäsen kirjan kuuntelin loppuun iltapäivän kävelyllä. Se kosketti, niiskutin vähän.
Omia kirjoituksiani tuolta samalta keväältä, tammikuusta kesäkuuhun olen nyt selannut muutamaan kertaan.
Miten paljon kaikki onkaan muuttunut - myös muista kuin kulkutautisyistä!
Tuntui hyvältä palata ajatuksissaan siihen kevääseen.
Ei ahdistavalta - ehkä Nykäsen kirjoitusten suojassa oli niin turvallista - tai ehkä aika kultaa muistot.
Tuntui hyvältä peilata itseään. Pohtia nuorison kasvua.
Myös kipupisteitä.
Juuri nyt yritän olla ajattelematta sitä uhkaa, mikä nyt tuntuu maailmassa tiivistyvän. Siitä haluan kirjoittaa vielä vähemmän kuin kulkutaudista. Koska on asioita, joita en pysty millään tavalla käsittelemään.
En haluaisi kirjoittaa siitä edes tämän vertaa, mutta kirjoitan, koska en halua unohtaa.
Palataan siis takaisin alkuvuoteen 2020, siihen mitä sieltä poimin matkaani tähän kevääseen
-hurvittelurahan ja hurvittelun
- äänikirjat
- kävelemisen
Johan sitä siinä onkin, aikomuksia tähän kevääseen.
 |
| onnellinen aamuhetki aamuni ovat viimeisen parin vuoden aikana muuttuneet valtavasti |
Taisi olla eilen, kun melkein kävin klikkaamassa omiin vähiin samaisen vuoden samaista aihetta käsitteleviin kirjoituksiin, mutta se oli vain melkein ja jätin lopulta klikkaamatta. Olin silloin niin peloissani ja ahdistunut ja vähän vihainen kaikille, jotka tuntui suhtautuvan omasta mielestäni turhan kevyesti siihen mitä oli jo pienesti meneillään, mutta isommin vasta tulossa.
VastaaPoistaTai voi se olla, että olin ehkä myös kateellinen kaikille, jotka pystyivät sanomaan, että "en aio antaa peloille valtaa" tai "en aio sen antaa häiritä elämääni millään lailla" tai jotain.
Pahin pelko kuitenkin haihtui jo 2020 kesällä, mutta aaltoili sen jälkeen ja sittemmin kääntyi ennemminkin ärsyyntymiseksi ja kyllästymiseksi ja "ihansama"-fiiliksiksi.
Muttamutta. Nyt on sitten tämä uusi aihe, josta minäkään en halua näin kahden armeijan käyneen nuoren miehen äitinä kirjoittaa mitään. Enkä myöskään katso uutisten ensimmäistä kymmenminuuttista. Enkä kuuntele päivällä niitä myöskään.
Kävely ja äänikirjat on best. Ja hurvittelurahakin oikein mainio. Onnellisista aamuista puhumattakaan. Pidetään niistä kiinni.
Mä vähän yllätyin omissa kirjoituksissani siitä, miten vähän se ahdistus ja huoli niistä kumpuaa läpi.
VastaaPoistaEn ole etsinyt päiväkirjojani tuolta ajalta, en edes muista kirjoitinko sellaista silloin. Niissä voi olla vähän eri tyyli.
Parempi kai - taas kerran - takertua niihin pieniin arkisiin iloisuuksiin :)
Iso peukku hurvittelurahalle.
VastaaPoistaKirjoituksesi innostamana kävin kurkkaamassa omia kirjoituksiani vuodelta 2020. Muistan selvästi, kuinka korona iski minuun ehkäpä montaa muuta kovemmin. Työpaikalta yksi sai koronan vakavan muodon ja oli kuukauden tehohoidossa. Pelko näkyy teksteistä selvästi. Aika nopeasti näkyy myös turhautuminen etäkouluun, joka oli 2020 täysin toimimatonta sähläystä.
Ennenkuin korona iski päälle, niin vuoteni oli käynnistynyt niin vauhdikkaasti, että mietin, että on pakko alkaa rajoittamaan menoja. Sellaisen päätöksen olen tehnyt, että yritän jatkossa pitää aikatauluni väljempänä.
Aikataulun väljentäminenkin on hyvä päätös!
PoistaMulla on läpi koko korona-ajan ollut sellainen tunne, että pääkaupunkiseudulla asuvat kaverit ovat joutuneet väkisinkin suhtautumaan hyvin eri tavoin kuin me täällä vähän kauempana. Siellähän jo pelkästään se väkimäärä julkisilla paikoilla on paljon suurempi.
Tämä oli niin hieno postaus, että ihan menin sekaisin. Hurvitteluraha! Kuulostaa mahtavalta. Ja sitten muutenkin paluu parin vuoden takaiseen elämään. Minäkin kävin katsomassa blogejani (mitkä onkin näköjään mitä parhain tapa pitää muistissa asioita joita tapahtuu). Olen valitellut tasaiseen tahtiin ja perunut yhtä jos toista. Nyt en uskalla lukea viimevuotista menoa, sillä luulen tekstien olevan aivan kamalaa marmatusta ;-)
VastaaPoistaOlen ihmetellyt pitkään miksi äänikirjan tekstit katoaa jonnekin mun aivoissa. Alan ajatella omiani kesken kaiken tai sitten haluaisin pysäyttää lukijan ja kirjoittaa jotain tekstistä ylös. Podcasteja kuitenkin pystyn kuuntelemaan kävelyillä. Mikähän siinä oikein on.
Me mietittiin tuloa Turkuun ja kävelemään Pietarin polkua. Saa nähdä miten onnistuu. Ehkäpä sinä tänä kesänä pääset Kaustisille. Luulen, että tilanne on nyt jo paljon parempi kuin kahtena aiempana vuotena.
Mulla toi tekstien aivoista katoaminen tapahtuu herkemmin podcastien kanssa :D - en osaa kunnolla keskittyä niihin.
PoistaPietarin polku on minullakin listallani, Kaustista en ole vielä palauttanut. Sen aika ei ehkä ole tänä kesänä, kun lomaa on niin vähän.