kaffepaussi - tiistain outo juttu

Meillä on kissa Elma. on myös toinen, Arppu, mutta se ei kuulu millään tavalla tähän tarinaan.
Elman parhaat lelut ovat ryttymytyt eli rytistetyt kuitit.
Se kanniskelee niitä suussaan, se jahtaa niitä, se piilottaa niitä, se suolistaa kuitit kun oikein hurjaksi äityy, ja kuittipaperin rapina on Elmasta maailman paras ääni.
Meillä siis järjestään kaikki kauppa- ja kirjastokuitit heitellään Elman leluiksi.
ja välillä se kaivelee niitä vanhoja lempiryttyjään, kuolaisia ja pölyisiä, jostain salaisista ryttyjemmoistaan


 

Sunnuntaina kun savolaistunut nuori teki lähtöä kotiinsa, hän vilautti kenkäänsä: se oli rikki oikein kunnolla. Pohja oli kantapäästä irtoamassa ja päivä paistoi läpi.
Harmittelin, että olisitpa sanonut vähän aiemmin, niin oltaisiin käyty ostamassa uudet kengät.
sponssaan opiskelijoita isoissa hankinnoissa kun opintoraha on niin pieni.
Oli kuulemma viikonlopun tohinoissa unohtunut.
Ehdotin, että nuori menee kotikonnuillaan vastaavaan liikkeeseen ja ostaa samanlaiset kengät, jos ne kerran ovat olleet hyvät jalassa, ja minä sitten kompensoin sitä maksua hänelle.

Kengät olivat olleet mukavat ja nuori hoitaisi asiaa sitten omassa tahdissaan edelleen.
Asia jäi siihen.

Tiistaina nuori laittoi viestin oon täällä kaupassa ja ne kengät joutuu varmaan tilaamaan jostain toisesta liikkeestä ei niistä olis kuittia tallella

Minä vastasin että ei varmasti ole. Muistin heti, että kengille ei otettu laatikkoa vaan ne vietiin kotiin muovikassissa ja sellaiset kassit on aikapäiviä heitetty pois. ja kumpikin tietää mikä on ollut kuitin kohtalo
Kävin kuitenkin pikatarkistamassa taloutemme muovikassijemman, ihan vain kaiken varalta.
Ei ollut kenkäkaupan kassia.
Menin takahuoneeseen.
Tuijotin kirjahyllyä.
Kirjahyllyssä ollut mitään kuitteja. kuka tahansa tietää, mikä on ollut kuitin kohtalo
Eikä pulpetin laatikossakaan.
Pankin tiedoista löysin kenkien ostopäivän, summan ja liikkeen, ja siinä se sitten olikin.
Kengät oli ostettu syyskuun alussa.
Sen jälkeen takahuonetta on raivattu ja siivottu moneen kertaan, roskiksia tyhjennetty ja tavaroita siirrelty. ja kuka tahansa arvaa, mikä on ollut kuitin kohtalo

Lähdin iltatöihin. Tein töitä. Lähdin kotiin.

Töistä kotiin kävellessäni soitin nuorelle ja kyselin, mitä kuuluu.
Nuori kertoi, että kengät voisivat mennä takuun piikkiin, jos kuitti löytyisi jostain.
Ehkä myyjäliikkeestä, kun nyt oli sentään ostopäivä tiedossa. Saisi sen kenkien koodin ainakin.
Lupasin mennä seuraavana päivänä kauppaan asiaa selvittelemään.
Nuori laittoi minulle vielä kuvat kengistä, että voin oikein kunnolla voihkia ja valittaa niistä.

Tulin kotiin, lopetimme puhelun.

Menin takahuoneeseen.
Tuijotin kirjahyllyä.
Yhdellä hyllyllä oli kuitenkin pari kuittia joulukuulta.
Toisella hyllyllä oli nuoren kesäjuttuja.
Kesätyön työsopimus, jotain näytelmien käsiohjelmia - ja hei, mikäs laatikko tuo niiden alla on?
Avasin laatikon.
Karkkipussi, avaamaton.
Kesäleirin ohjelma. Muutamia kirjekuoria, lippis.
Kenkäkaupan kassi siististi taiteltuna.
Hmm? Kenkäkaupan?
Avasin kassin.
Tyhjä.
Olisikin ollut liian hyvä tuuri jos se kuitti olisi ollut siellä. Mutta olipa ainakin kassi tallella.
Ja ainakin olin ollut oikeassa kerrostumassa.
Plarasin tavaroita vähän tarkemmin kuitenkin, ihan silkkaa uteliaisuuttani, että mitä se hamsteri on nähnyt tarpeelliseksi säästää viime kesästä.
Siellä, kahden kirjekuoren välissä oli kenkäkaupan kuitti.
Sileämpänä kuin mikään muu paperi.


Elma syyskuussa, suunnilleen
kenkien ostopäivänä

3 kommenttia:

  1. Olipa hienoa, että kuitti löytyi eikä elävä kuittisilppuri ollut saanut sitä kynsiinsä :)

    VastaaPoista
  2. Hurraa!!! Toivottavasti menee takuuseenkin vielä. Jos, niin kannattaa jo lotota.

    VastaaPoista
  3. Mä henkeä pidätellen odotin, että tarina päättyy Elman sankariuteen: ryttymytystä paljastui etsitty kenkäkaupan kuitti.

    Meillä toinen kissa rakastaa kuitteja myös. Parhaita ovat rakkaan kirppiskahvilamme pienet kuitit ja niitä meillä onneksi riittää. Niillä pelataan jalkapalloa ja kun minä heittelen niitä, niin Viki torjuu kuin maailman paras maalivahti Gigi Buffon. Jos kissoille koskaan järjestetään mm-(kuitti)/jalkapallokisat aion ehdottaa sitä maalille.

    VastaaPoista