viikonloppuna

Suunnittelin, että viikonloppuna, kun oli luvattu kovaa myrskyä, en tee mitään, en mene mihinkään, en selaa nettiä, enkä somea vaan luen vain.

Tietäähän sen sitten.

Selasin.
En lukenut.

Piti sitten hakea jotain - mitä tahansa muuta - tekemistä.

Lauantaina ehdotin Lehtorille, että teemme bussiretken naapurikaupungin suureen kauppakeskukseen. Olen käynyt siellä viimeksi kai reilu vuosi sitten.
Haahuilimme hetken kauppakeskuksen käytävillä, ostimme saippuaa ja paistopisteestä välieväät.
Totesimme taas kerran että emme varsinaisesti ole kauppakeskushaahuilijoita. 

Käperryimme kotiin myrskysuojaan, söimme pizzaa, joimme olutta. Nuori olisi kaivannut kyytiä kisoista kotiin. Sanoin, että ei pysty, koska olut. (sen lisäksi että laina-auton hakemiseen menee enemmän aikaa kuin bussilla kulkemiseen)
Kun nuori tuli kotiin, katsoimme ohjelmaa kieltolaista.
Se oli nuoren mielestä hyvinkin asiallista ja sopivaa katumusharjoitusta.

Sunnuntaina lähdimme kotona asuvan nuoren kanssa Wäinö Aaltosen museoon.
Siellä oli joku lastenpäivä tai perhepäivä - sopi siis oivallisesti meille.
Lapseni oli ainoa yli metrin mittainen lapsi, ja ainoa joka ei meinannut koskea taideteoksiin.
Ihana museohulina!

 

 





Olen lamaantunut kirjoittamisessa ja kaikessa luovassa vapaa-ajanvietossa.
En usko kevätväsymykseen.


Meidän kulmilla kasvaa aika monessa puussa misteliä.
Luin että se on äärimmäisen myrkyllinen.
Ja sitten luin että linnut levittävät misteliä paikasta toiseen.
Mietin, että ovatko ne jotain kamikaze-tipuja?

*

millä saisi blogin ja luovuuden ja elämän taas kukoistamaan?

5 kommenttia:

  1. Ihana viikkis teillä, vielä laatuaikaa (vaikka inhoan sanaa) lapsen kanssa!

    Välillä ei vaan runosuoni pulppua ja elämä tahmaista, joten jäisin odottamaan inspistä - jos jokin on varma, niin sieltä se tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä, laatuaika on vähän tylsä sana. Mutta justiinsa sitä meillä oli :) (lapsukainen 18-v!)

      Inspistä odotellessa...

      Iloa viikkoon!

      Poista
  2. Lasipisarat on niin hypisteltävän ja helisteltävän näköisiä, että koskisin heti. Ihan vähän ja varovasti vaan....
    Myrskysuoja, pizza ja olut kuulostaa ajatuksena jopa romanttiselta. Ja onhan se kivaa! (Kai oluen saa vaihtaa johonkin muuhun)
    Mullakin on kukoistus hakusessa, yhä vaan se plaah piinaa. Ehkä pikkuisen vähemmän, mutta piinaa silti. Jään tänne kytikselle katsomaan, josko joku kertoisi jonkun loistavan konstin selättää antikukoistus ja plaah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luen joka kerta että "lapsiparat on hypisteltävän näköisiä" :D

      kyllä (kait) se plaah aikanaan väistyy. toivottavasti :)

      Poista