aamukaaos

 Jotenkin olen elänyt siinä illusiossa että kun lapset ovat aikuisia, ruuhkavuodet lakkaavat ja kaaosta ei ole, vaan on lakkaamaton kypsä aikuinen sees.

Ja höpöläiskis, sanon minä.
Pystyn ihan korkeimman omatoimisesti aiheuttamaan sen sortin aamukaaoksen ettei mitään rajaa.



Heräsin vähän ennen kuutta.
Otin lääkkeet.
Laahustin vessaan.
Ruokin kissat.
Huomasin ettei minulle ole leipää.
Menin paniikkiin.
Varastin teinin leivän.
Söin.
Luin.
Join kahvia.

Tähän mennessä leivän varastamista lukuunottamatta ihan normaali aamu

Mutta sitten.

Ajattelin että voisin kutoa yhden kerroksen. kuka saa tällaisen ajatuksen päähänsä kesken arkiaamun? miksi?
Muistin että olen kriittisessä vaiheessa: pitää poimia hihasilmukat. siksi jätin sen illalla kesken kun ei huvittanut.
Tarvitaan neula.
Rupesin etsimään neulaa.
Löysin sen suunnilleen sieltä mistä pitikin.
Tarvitaan odottelulanka.
Löysin sellaisen.
Poimin ensimmäisen hihan silmukat.
Pitää luoda uusia silmukoita.
Tarvitaan virkkuukoukku.
Se ei ole ollenkaan siellä missä pitäisi.
Rupesin etsimään virkkuukoukkua. vanhasta askartelulaatikosta yöpöydän kaapista. miksi? se ei takuuvarmasti ole siellä.
Löysin värikynät.
Löysin noppakuutiot kas! tarvitsen niitä luultavasti ihan lähipäivinä, mihin ne voisi laittaa.
Löysin kivan kukkaron.
Löysin vara-akun. ai täällä se olikin! luulin että se on jäänyt keskimmäisen sängyn alle Kuopioon. nuori on kyllä väittänyt että ei ole mutta minä väitän että on. ei se sitten ollutkaan
Löysin toisen neulan. pitäisiköhän siivota tämä laatikko, aika paljon semmoista kadonnutta tavaraa just täällä. paitsi sitä virkkuukoukkua. ja sitä paitsi, mihin se toinen paljon parempi virkkuukoukku on kadonnut? se oli alkukesästä jossain oudossa paikassa? missä ihmeessä? kumpaa koukkua nyt oikein kannattaisi etsiä? ensimmäistä vai toista?
Mitä kello on? aika paljon.
En lähde ennen kuin virkkuukoukku on löytynyt. Missä ihmeessä se voi olla? Just käytin sitä. Hyllyllä? Ei. laatikossa? Ei. Käsityökassissa? Ei. Pöydällä? Ei. Pitäisikö muuten pukeutua?
Virkkuukoukku löytyi. Toisesta käsityökassista. Onpa muuten kivoja lankoja tuossa kolmannessa käsityökassissa. pitäisiköhän hankkia langoille joku laatikko? Uusi neuleidea! Hei, siitä tulis kiva, tarvitaan mustaa lankaa. Onkohan se yksi käsityöliike viikonloppuna auki?
Ai niin, ne työt! No hyvä, pukeudutaan.
Menossa ovesta ulos. helkkari, eväät! millainen ihminen unohtaa eväät?
Teen eväät.
Menossa ovesta ulos. ai kello onkin vasta noin vähän. no jos mä luon ne silmukat kun se koukkukin löytyi
Ai niin. Pitäisikö keittää puuroa kotijoukoille kun leipä on loppu?
Rupean keittämään puuroa.
Rupean luomaan silmukoita.
Kudon takakappaleen toiseen hihaan asti.
Kai kannattaisi poimia nämä toisenkin hihan silmukat.
Neula on taas kadonnut.
Etsin neulaa.
Se roikkuu siinä toisen hihakohdan langassa yhä.
Poimin silmukat.
Luon uudet.
Haudekattila keittää vedet onneksi ei puurot levylle.
Ai niin. Pitäisikö lähteä töihin?

ihan semmoista kysyn vaan että voiko aikuiselle ihmiselle puhjeta adhd tolleen yhtäkkiä keskiviikkoaamuna?

aika siisti työpöytä


8 kommenttia:

  1. Tää oli ihana. Ja lohduttava.
    Säkin oot ihana!

    VastaaPoista
  2. Ihanan HÖPS oot , seon hyvä piirre ihmisessä <3

    VastaaPoista
  3. Ihana selostus. Voisitko kaikki sun päivät selostaa noin tarkasti. Mutta joo, mä kyllä saan kaaoksen aikaan jotakuinkin noin. En vaan osaa esim heti viedä tavaroita paikoilleen. Nytkin hedelmävadissa on on lelu, kynsilakka ja pelikortit juurikin siksi, kun en osaa viedä paikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavaroiden vieminen paikalleen ON mahdotonta. Niiden paikka on kasa.

      Poista
  4. Mä en ikinä pystyisi aamukaaoksessa tekemään mitään ekstraa. En varmaan suoriutuisi koko päivänä töihin - no ehkä etätöihin lounaan jälkeen :D Mä olen vähän sellainen, että kun suoritan itseäni aamusta lävitse, toivon että kukaan ei puhuisi mulle mitään :( Valitettavasti nuoriso kurittaa ja komentaa minua kuin palvelija pahaista ja saa verenpaineeni huonoihin lukemiin. Kohta taas harjoitellaan aamumenoa, ja alkoi jo valmiiksi hieman ahdistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olen nykyään siinä mielentilassa, että mulle ei myöskään saa puhua aamuisin. Olen saanut koko kevään ja kesän heräillä ihan rauhassa.
      En tiedä, mitä tapahtuu nyt kun koulut taas alkavat. Toivottavasti kaikki menevät koko ajan vasta yhdeksäksi ;)

      Poista