keskustelupohdinto

 Lehtorin kollega järjesti kesänpäättäjäispihajuhlat on se sana!

Siellä oli tietysti jonkin verran lehtoraattia ja jonkin verran muita ihmisiä, ja minä päädyin jotenkin luonnollisesti samaan pöytäseurueeseen sen lehtoraatin kanssa. minä päädyn joihinkin lehtoraatin kemuihin aina joskus. näihin nimenomaisiin siksi, kun järjestäjinä olivat ne meidän oluenmaistelu-matkaystävät, joista toinen osapuoli on siis Lehtorin kollega ja toinen Lehtorin muinainen koulukaveri ja minä olen outo hangaround



Keskustelu lainehti monenlaisissa asioissa.

Esimerkiksi kovalenttisissa sidoksissa ja niiden ominaisuuksissa


Siinä on kuulkaa humanisti ihmeissään kun aivosolu moukuu tyhjiössä että olisiko kannattanut olla hereillä kemian tunnilla tai kerrata kovalenttiset ennen illanistujaisia niin että tietäisi edes suunnilleen mistä puhutaan, että pystyisi kysymään edes yhden relevantin kysymyksen ilman että paljastuu sivistymättömäksi.

Joskus olen miettinyt että minun supersankarivoimani onkin se miten keskustellaan älyllisesti asioista joista ei ole aavistustakaan. 

Jollain tavalla pitäisi kyllä säädellä sitä mistä kesänpäättäjäispihajuhlissa saa keskustella. En henk.koht. äänestäisi kovalenttisia sidoksia keskusteluaiheiden listalle. 

Pidin paljon enempi siitä Lehtorin kollegasta joka ensitapaamisellamme kysyi että mikä on lempivärisi ja miksi. Vähän helpompi aihe jotenkin. Jos vertaa kovalenttisiin sidoksiin. 

ei ollut kivaa sekään kun matemaatikot alkoivat kertoa derivointivitsejä tai kun ne pohtivat että mikä on nuolen osuus vektorissa viekö harhaan vai ei


Tähän alle voidaan yhdessä listata semmoiset keskustelunaiheet mitä ei kannattaisi puhua juhlissa. Tai voi ehdottaa myös hyvää aihetta.

11 kommenttia:

  1. et todellakaan ole sivistymätön ! ja hei : vaihda pöytää ! t : leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinä naapuripöydässä oli tylsät aiheet :)

      Poista
    2. kun kovalenttisista sidoksista voi sentään kirjoittaa blogikirjoituksen. Edes.

      Poista
  2. Aika spesifiset keskustelun aiheet, ja harvan mielestä kovin mielenkiintoiset. Meikähän on opettanut peruskoulussa myös kemiaa akuutissa rahapulassa ja mitään sanottavaa minulla ei ole kovalenttisistä sidoksista. Ei edes sen jälkeen kun tarkistin sen määrittelyn wikipediasta. Hra Kepposella ei ollut aavistustakaan moisista. Ehkä kannattaa vältellä matemaattisten aineitten opettajia seuraavan kerran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää vastaus on myös Emmalle :)

      Mun käsittääkseni keskustelimme kovalenttisista sidoksista koska sellaisia muodostuu (epämiellyttäviin) ihmisiin (kait) joihin jotain reittiä tursautetaan ainetta, joka hoitelee sen ihmisen pois päiviltä.
      Mutta kieltämättä mentiin aika syvään päätyyn.

      Minua vähän lohdutti se, että Lehtorilla(kaan) ei ollut mitään käsitystä kovalenttisista sidoksista.
      Mutta hän taitaa akateemisen tenniksen paremmin kuin minä. Hänen päänsä on arkisto pullollaan vuosilukuja ja nimiä, joilla aina voi nokittaa muutamat kemialliset sidokset. ;)

      Poista
    2. Tietty voisi ajatella, että ex-puolisoon muodostuu kovalenttinen sidos, jos on yhteiset lapset. Ne lapset ovat niin kuin jaetut elektronit ja millään ei pääse exästä kokonaan eroon :D Sitä on niinkuin H2O forever vaikka happi olisi laitettu pysyvästi ulkoruokintaan ;) Ehkä alan päästä jujulle kovalenttisistä sidoksista.

      Poista
    3. :D sovitaan että se on näin! :D

      Poista
  3. Haha, johan on ollut bileet! Olen tässä nyt 15 minuuttia (hyppytunnilla) koittanut miettiä, mitä keskusteltavaa kovalenttisista sidoksista voi keksiä, kun nehän... ööh, siis vaan ovat olemassa. Pakko kyllä myöntää, että me luonnontieteilijät ollaan välillä varmaan melko rasittavaa porukkaa... :D

    Hyviä "älä ota tätä puheeksi juhlissa" -aiheita on esim. rokotevastaisuus, Sannan bilettäminen, bensan veronkorotukset. Jos ei näillä vielä saa tarpeeksi pöhinää aikaiseksi, voi viritellä keskustelua siitä, miksi Ukrainan pakolaiset "kelpaavat" meille, mutta silloin muutama vuosi sitten Syyriasta tulleet pakolaiset ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä tunnen kyllä muutamia ihan siedettäviä matemaatikoita.
      Ainakin yhden huippuluonnontiedeopen tiedän myös :)

      Ja sit tunnen yhden kertakaikkisen supermatemaatikon, joka on fiksu ja huumorintajuinen ja kiva ja rakastaa matikkaa yli kaiken ja osaa selittää siitä minulle asioita, mutta hän on kyllä ihan omatekemäni, niin että en tiedä lasketaanko sitä.


      Kovalenttisten sidosten lisäksi onnistuimme keskustelemaan hyvin intohimoisesti risoton koostumuksesta (en tiedä mitä sidostyyppiä edustaa, en huomannut kysyä), ja siitä olimme erittäin samaa mieltä.

      Poista
  4. Lapsen koulumenestys ja muutenkin menestyminen opiskeluissa ja elämässä yleensä..... Henk.kohtaisesti tykkään kyllä jutella lapsistani, mutta en "pröystäillä" heidän saavutuksillaan ...
    Työpaikan kahvipöytäkeskustelussa saatiin jo kunnon väittely aiheesta pääministerin biletys. Ärsytti, kun mut ymmärrettiin heti väärin enkä saanut puheenvuoroa tai saati perustella näkökantaani :)

    VastaaPoista