vaatepohdinto


 

Some-kuplassani eletään viiden vaatteen haastetta: vuoden aikana saa ostaa enintään viisi uutta vaatetta. 

Minun omassa henkilökohtaisessa kuplassani eletään jonkinlaista hysteeristä osta vaikka kuinka paljon vaatteita-haastetta.
En ole ehkä ikinä elämässäni ostanut ja omistanut niin paljon vaatteita kuin tänä vuonna.

Löysin vähän vahingossa tuotemerkin, jonka tunikat sopivat minulle ilman että minusta tulee äikänopen näköistä, jonka housut ovat suunnilleen maailman mukavimmat ja jonka tuotteet ovat ekologista lähituotantoa.
(Ei maksettua mainontaa, mutta Dama Design!)
Keväällä ostin yhdet housut ja kaksi tunikaa sieltä arki- ja juhla- ja sitten kevätjuhlamekon myös.
Nyt kävin hommaamassa vähän toisenmoiset housut ja vielä yhden tunikan.
Ja pari trikoopaitaa minulla on sieltä ja yksi t-paita.
ylipäätään on tosi outoa muuttua tunikatädiksi. mutta semmoiseksi olen muuttumassa. en kertakaikkiaan voi enää mennä töihin rötväisissä farkuissa, kulahtaneessa hupparissa ja t-paidassa, vaatteiden pitää olla rentoja, mukavia ja asiallisia.
vaatehuollon nimissä ja myös sen takia kun olen hirmu viluinen, olen myös oppinut aluspaitojen käytön. se on tehnyt hyvää itselleni ja vaatteilleni.

Takin aion vielä ainakin ostaa.
Kylmälle kaudelle tarvitsen kengät; paljasjalkakenkien huono puoli on se, että pohja kuluu todella nopeasti.
Yhdet vanhat ei-paljasjalkaiset saapikkaat pitää pohjata uusiksi, niistä tulee hienot.

Sorttasin viikonloppuna vaatekaappiani.
Pistin suurimman osan kaikkein kesäisimmistä kesävaatteista sivuun. En oikein jaksa uskoa mihinkään niin kuumottaviin helteisiin, joissa tarvittaisiin pikkupikkumekkoa. T-paidalla ja kevyemmällä housulla pärjää kyllä.

Kiva fiilis kun katsoo kaappiinsa ja kaikkia vaatteita tekee mieli käyttää.
paitsi farkut alkavat olla vähän nuhjuisia kyllä. mutta ne ovat vapaa-ajan vaatteita.
kiipeilyhousuihini olen rakastunut. pitää ihan vahtia etten hillu niissä kylillä miten sattuu.
noiden hienojen housujen ja tunikoiden lisäksi olen tietysti ostanut pitkä- ja lyhytlahkeiset kiipeilyhousut ja sitten olen ostanut yhden mekon ja kaksi muuta tunikaa myös. ja vanhoistakin vaatteista löytyy ihan käyttökelpoista päälläpidettävää. olen varmaan ostanut ainakin kymmenen ,ellen viisitoista, vaatetta tänä vuonna.

*

Viikonloppu oli muutenkin leppoisa.
Oli kaikenmoista mukavaa.

oluenmaistelua ystävien kanssa



nykytaidetta Wiurilan kartanossa

 
kunpa muistaisin taiteilijan nimen!

Taidenäyttely toisten ystävien kanssa.

Vähän kiipeilyä. 


 

Ja ihan vain oleilua.








 

3 kommenttia:

  1. Jess! Ihan parasta, että olet löytänyt mieluisia vaatteita.

    Mun parhaat (ja tuntuu, että myös ainoat) vaatteiden ostopaikat on urheiluliikkeet. Kiitos nykyajan teknisten materiaalien mukavuuden, joihin on yhdistetty kivoja kuoseja ja malleja. Ei tarvi enää käyttää pelkkiä lökäcollegepöksyjä tunteakseen olonsa kiristämättömäksi.

    VastaaPoista
  2. Kadehdittavaa et oot löytänyt merkin, jonka vaatteet on kivoja ja sopivia. Näemmä myös hieman hintavia. Ei ihme että nyt kaapissa tekee mieli käyttää kaikkea.
    Mä oon just siinä viiden vaatteen kuplassa ja oon tainnut ostaa kolme vaatetta. Helppoa siksi, koska mikään maailman vaate ei mahdu mulle niin ei tuu ostettua.

    VastaaPoista
  3. Viisi vaatetta on vähän, jos vaatekaappi ei ole ennestää runsauden sarvi. Minä olen viime vuosina ostanut vähän vaatteita ja olen pitänyt jopa ostosten määrästä kirjaakin. Tuossa ostostarkastelussa on sellainen hyvä puoli, että ei tule ostettua mitään ihan muuten vaan. Mutta se on ilo ja onni kun löytää itselleen hyvän vaatemerkin.

    VastaaPoista