itsepotutus

olen niin pottuuntunut itseeni että voisin järsiä jalkani - tai vaikka kaulani - poikki omin paljain hampain. Olen törmännyt ajanhallintaongelmaan, jonka aiheuttajaksi voin katsoa vain ja ainoastaan itseni, ja se jos mikä jurppii: kalenterista puuttui yksi merkintä, mikä johti massiiviseen tuplabuukkaukseen. Kumpaakaan juttua ei voi perua eikä kovasti paljon siirtääkään.
Onnistuin tekemään muutaman hätäisen korjausliikkeen, mutta se ei poista sitä että tyräytin oikein olan takaa - saanpa alkuviikosta juosta tuhansin tassuin täyttä laukkaa.

Jos on muiden aiheuttama työketutus raskasta, on vielä moninverroin raskaampaa ketutus joka kohdistuu itse huonosti hoitamaansa leiviskään.

Yritän hokea itselleni, että eihän tässä pelastuslaitoksella olla töissä.
Eikä työni muutenkaan ole niin merkityksellistä, että tällaisella pikkukämmillä olisi pitkällä tähtäimellä suurta vaikutusta, eikä tämä edes ole kovin suuri tyrä
mutta kun potuttaa, niin potuttaa.

Suunnilleen viikon päivät on työotteessa tapahtunut pelottavaa lipsumista: olen huolimaton ja hajamielinen ja jotenkin aivan ulalla.
Kunne katosi keskittymiskykyni?

*

Eilen hraHakkarainen oli työreissulla ja minä mummopiirini pikkujouluissa: jouduin jättämään kauhukolmikon ihan yksin kotiin.
Olin vähän puolivillaisissa tunnelmissa mummojenkin kanssa - tarkkailin koko ajan puhelinta ja paloautoja - ja eivätkös ne ketkut onnistuneet jallittamaan minut piirinpyörittäjäksi vielä kevääksikin. Kehvatsun muorit!
Oikeasti muoripiiri on ihana ja voimaannuttavakin, mutta kun tuota ajanhallintaongelmaa tuntuu olevan liikenteessä...
Haluaisin tehdä hommani hyvin. Mummostenkin kanssa.

Kauhukolmikko oli kotiutuessani iltapalalla ja nauroi niin että leivänmuruset sinkoilivat nenistä.

musiikkimietintöjä

jaaha.
Justiinsa nyt iski työkututus.
Ensin soitti Hanskamies - mikään ei ole hyvin.
Sitten soitti muumies, kaikki oli ihan hyvin, kaikki jatkuu ihan hyvin, mutta Uuden Työntekijän mielestä tämä on jostain syystä pesti, joka minun pitäisi hoitaa. En tiedä miksi. Minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Paitsi se, että yritän edesauttaa hyvinmenoa.
Ja nyt ryykelsi sisään tunnettu elämänhankaloittaja. Uusi Työntekijä ja Hankaloittaja kinaavat ja puhuvat keskenään ristiin.

*

Eilinen konsertti oli hieno kokemus.

Enimmäkseen olen ihan kammottavan epäkunnioittava, ja keskityn aina epäolennaisuuksiin: katson kuka kaivaa korvaansa, kenen vuoro on kääntää nuottilehteä ja miten taustakoneisto toimii.
Ja olen halkeamaisillani ylpeydestä kun näen siskon työssään.

Minua viehkoo aivan suunnattomasti arjen ja arjesta irrallisuuden ristiriita konserttitilaisuuksissa: muusikot ovat kimaltavissa iltapuvuissaan, yleisö on kuurannut ja puunannut ja kiillottanut itsensä kauniiksi, konjakki tuoksuu lämpimältä ja ilma kohisee odotusta.

Kaikki on suurta illuusiota: iltapuvun alla viulistilla on mummon kutomat kirjavavillaiset säärystimet ja huilistin lapsilla on korvatulehdus ja lapsenvahtiongelma. Ja koko lyömäsoitinsektiolla on keskiviikkoketutus ja halu hyppiä yli joka toinen puolinuotti.
Suuri yleisö saa kauniin arjesta irroittavan elämyksen, joka kohottaa vielä seuraavanakin päivänä, eikä muista yhtään ajatella että nuo tuolla ovat täällä vain töissä. Että ne ovat työyhteisö ihmissuhdekiemuroineen.
Ristiriita on käsittämättömän kiehtova.

*
Ja kun on kyse julkisin varoin tuetusta laitoksesta, pitäisi olla mahdollisuus saada henkilökohtaista muusikkouspalvelua hoitotakuun puitteissa.
Vähän niinkuin terveyskeskuksesta.
Että jos tulee äkillinen nuottihätätilanne, jos ei vaikka muistaisi että mikä sen biisin nimi on kun menee että "titti-ditti-titti-dii". Silloin voisi soittaa palvelevaan muusikkopuhelimeen jossa joku vähäisempi esikäsittelijä - vaikka alttoviulisti - tekisi pikaisen triagen ja toteaisi, että Tsaikkarin viulukonsertoltahan tuo kuulostaa. Tai sitten se sanoisi että "voivoi en pysty auttamaan, konserttimestari ottaa teihin yhteyttä viikon kuluessa."
Sitten odottaisi jännittyneenä puhelimen vieressä konserttimestarin soittoa, kädet hikisinä ja vähän huolissaan ja avaisi ääntään että varmaan menisi tittit ja dittit oikein ja saisi vastauksen mieltään rasittavaan musiikkiprobleemiin.

*
Nautin aivan suunnattomasti
kun koko orkesteri soi täydellä voimallaan niin että sieluun sattuu.

hämmentävä keskiviikko

Olimme verstaalla varautuneet eilisillan herrakerhon suhteen ihan kaikkeen ja vielä muutamaan muuhunkin juttuun.
Ja sitten ei mitään tapahtunutkaan, vaan kaikki olivat valtavan sivistyneitä, rauhallisia ja herrasmiehekkäitä, ja koko herrakerho meni ihan tyylikkäästi.

Normaalista poiketen olen koko aamupäivän ollut ahkera, energinen ja aikaansaapa - vaikka on keskiviikko!
Normaalista poiketen verstaalla on lähestulkoon lämmin, mutta onneksi täyttä normaalia sen sijaan edustaa jatkuvasti katkeileva nettiyhteys.
Keskimäärin ei siis mitään uutta auringon alla.

*

Jouduin hipsuttelemaan jo eilen illalla ensimmäisten jaakkopostien kanssa, ja tietysti kauhukolmikko oli heti aamusta kolppaamassa jaakkotaskuissa.
Toki he huomasivat että postia oli tullut, mutta koska jaakkopostin on määrä tulla vasta iltapäivällä, he kokoontuivat salakavalasti Isoveljen vaatekaapin oven taakse strategiapalaveriin supattelemaan. Ja luulivat tietysti, etten minä huomannut että he huomasivat.
Onneksi äideillä, tontuilla ja äititontuilla on silmät ihan joka puolella!
Kirjekin jäi vielä taskuunsa odottamaan iltapäivää ja aikaa parempaa.

*

Ei parane hukata hyvähköä työvirettä. Ryhdyn aktiivisiin kehittämistoimiin.

Illalla luvassa konserttia.