sisustusjuttu

Jossain ei-aivan-kaukaisessa horisontissa häämöttää se mahdollisuus, että saattaisimme saada ihan oman makuuhuoneen yhteistiloissa majoittumisen sijaan.

Taloutemme suurimmassa huoneessa sijaitsee taloutemme suurin kirjahylly: kaksi metriä korkea ja kolme pitkä, jossa kirjoja on enimmäkseen kahdessa rivissä. (vai jonossa? tasossa?)
Sitä perinteistä mäntypuista Lundiaa.

Levottomuudellaan, värikylläisyydellään ja täysinäisyydellään se on lievästi sanottuna mielenpäälle käyvä sisustuselementti.
Ahdistava jos suoraan sanotaan, tämmöisen herkkiksen mielestä ainakin.
Sitä on niin paljon.
Ja siinä on niin paljon värejä.
Ja se on niin korkea.

Tässä päivänä muutamana saatoin lausahtaa ääneen, mahtaisiko yhtään auttaa, josko sen maalaisi vaaleaksi.
Tekisikö se hyllystä edes vähän siedettävämmän?
En vieläkään - lähes viidenkymmenen äitityövuoden jälkeen - muista että yksi suloisista pulluraposkistani on hyperaktiivisen tehokas tarttumaan kaikkiin tällaisiin satunnaisiin lausahduksiin ja painaa päälle hamaan maailmanloppuun asti tai ainakin kunnes satunnaisheittojuttuja aletaan toteuttaa.

Teini - satunnaisia päivittäiskommentteja tammikuun alusta alkaen:

"koska me aloitetaan se hyllyprojekti"

"miten se olis järkevää toteuttaa"

"joko sä ostit ne maalit"

"voitaisko jo aloittaa"

"koska me aloitetaan se hyllyprojekti"

"onko sulla jo ne maalit"

"voitaisko ruveta tyhjentämään sitä hyllyä"

ihan siltä varalta ettei projekti muutoin ole tarpeeksi hankala...

minä, tyytyväisenä tammikuun toiseksiviimeisenä päivänä:

"arvaa mitä kävin ostamassa? ne maalit! Jee, koska aloitetaan?"


teini:

"tänään mulla on treenit, huomenna se teatterijuttu ja perjantaina myös, ja lauantaina mä lupasin mennä auttamaan kaveria sen huoneen järjestelyssä ja sit mulla on se yökylä ja sit on kokeet ja treenit. Sä joudut tekemään sen ilman mua"


Jeepäjee.


ps. olin haaveillut että saisin perattua hyllystä yhden hyllyvälin verran turhaa kirjallisuutta pois: yksi kahden metrin tikas pois olisi kummasti keventänyt huoneen ilmapiirin täyteläisyyttä.
Kävi ilmi, että olen perannut pois turhaa kirjallisuutta silloin kun olemme muuttaneet. Hyllyssä on vain yhden metrin verran minulle kuuluvaa kirjallisuutta (rakkaimmat chicklit-paperbackit).
Arvatkaa suostuuko rakas puolisoni ja elämänkumppanini hankkiutumaan eroon yhdestäkään omasta History of Philosophy;
Philosophy of History;
History of History; 
tai Philosophy of Philosophy -kirjastaan?

Mutta jos jollain on käyttöä, niin tämän verran olisi irtoamassa turhaa tavaraa:

eipä tässä jäljelle jääkään enää kuin 2m korkea ja 3m pitkä hylly, jossa yhdellä tasolla on kirjoja vain yhdessä rivissä. Jee.

(olen kyllä vähän sanakirjahullu. Jos nämä eivät äkkiä katoa huushollistamme, voi olla että ne vaeltavat takaisin hyllyyn. Yksi teineistä jo alkoi lukea niitä)

Kymppitonnin teemaviikko

No ei.
En onnistunut säästämään kätevästi kymppitonnia jättämällä kahvilassanotkumisen viikoksi pois.

Joskus vuodenvaihteen tuntumassa nuoriso paljasti minulle, että puhelimessani on appi joka salaa laskee askeleitani ilman että käskenkään.
No johan onkin kiehtovaa.

Tässä vuodenvaihteen ylenpalttisessa puuskauspuuskauksessa päätin viettää kymppitonnin teemaviikon, eli pyristellä joka päivä siihen suositeltuun kymmeneentuhanteen askelmaan.

sunnuntain pakkaskävelyllä

Ensin olin tilastotieteellinen ja laskin tammikuun alun askelmäärät ja niille keskiarvon: suunnilleen 8000 tepsahdusta päivässä.

Miten kävi teemaviikolla? 
Kävelin 9875 - 13586 askelta päivässä.
masentavat 125 askelta vajaa, grr
Olen vähän epäileväinen tuon suurimman askelmäärän suhteen: sen pitäisi mielestäni olla enemmän, koska sinä päivänä kävelin kotoa töihin ja se on seitsemisen kilometriä ja lisäksi kävelin sinä päivänä myös kahdesti töistä keskustaan, jonka pitäisi olla reilu kilometrin verran, niin että mittarissa pitäisi olla yli kahdeksan kilometriä, mutta ei vain ole.

kirjastokävelyä hyllyjen välissä:
kirjasto sopii dinosauruksille!

Oliko hankalaa?
No ei ollut. Siihen suunnilleen kahdeksaantuhanteen pääsen ihan normiraahautumisilla. En pidä puhelinta taskussani töissä tai kotona, eli arjen sisäkävelyt jäävät tässä huomiotta. Kaikki nämä askeleet on kävelty joko ulkona tai kauppareissuilla.
Pelkästään sillä että jään bussista keskustassa ja pakottaudun kävelemään keskustasta verstaalle, saan lisättyä askelmäärää. Hankalaa tietysti on se, että pitää tehdä valinta: kävelenkö reippaasti läpi tuulen ja tuiskun vai kökötänkö mukavasti bussissa Komisario Brunettin seurassa.

töistä keskustaan: pakkaspäivänä pensasaita piti kovaa meteliä
tipulintua epäilyttää

Mikä yllätti?
Omituista oli se, että päivinä jolloin lähdin vartavasten kävelylle - erityisesti viikonloppuina - askeleita tuli nihkeämmin kuin päivinä jolloin hoidin normaaleja arjen asioita. Kauppa, kirjasto ja harrastusjuttujen hoitaminen tuottivat tarvittavan askelmäärän vaivattomasti.
Kävelin viikon aikana kahdesti kotoa keskustaan. Kumpainenkin reissu tuotti vähemmän askeleita kuin olin kuvitellut.

Pystyn varsin vaivattomasti kävelemään tunnin verran teps-teps.
Kotiovelta töihin kävelee tunnin ja vartin, se alkaa jo tökkiä. Pitäisi pitää lepotauko jossain välissä.

Kun kävelen, kävelen.
En kuuntele musiikkia, enkä äänikirjoja tuplavauhdilla (kuten lahjakkaimmat multitaskaajat)
Kävelen vain.
Se on yllättävän rentouttavaa, muistin taas miksi käveleminen on ihan mukavaa.

pakkasaamuna 

Säät suosivat.
Ei harmittanut kävellä, paitsi yhtenä päivänä olin kävellyt jo paljon melkein polviin asti ulottuvassa lumimassassa koko kaupungin halki ja jäin odottamaan bussia, joka olikin melkein puoli tuntia myöhässä.
Silloin harmitti: tuli kylmä ja kävellen olisin jo ollut perillä.

hyötykävelyä: kaupungin halki ja hoitamaan nuorison harrastusasioita
sairaalan työmaa näyttää etenevän

Alkutalvesta hankkimani paljasjalkatalvikengät alkavat vihdoin muotoutua jalkaan.
Jalat eivät vaivanneet, selkä ei vaivannut, polvet eivät vaivanneet.
Eikä niska mennyt jumiin, reppukin oli sopiva.

pakkasselfie: kaupasta kotiin ostosten kanssa

Kymppitonnin teemaviikko kannusti muutenkin liikuntaan: ensimmäistä kertaa varmaan puoleen vuoteen sain mahdutettua viikkooni kolme uintikertaa!

museokävelyä museossa: näkymä Aboa vetus, ars nova -museon ikkunasta

olin uskoton

Olin kerran siskon kanssa isolla hallilla uimassa.
Siellä oli semmoinen tablettitietokonesysteemi, jossa oli omatoimivesijumppaa ja sisko pakotti minut tekemään sitä.
Kyllä oli mukavaa vaikka ajattelin ensin että ihan pöljää.

Nyt viikolla kävin yhtenä päivänä ihan omalla hallilla vain uimassa ja sinne oli tullut samanlainen härpäke ja minä meninkin omatoimivesijumppaa niin että roiskui.

Tuli semmoinen olo että en treenannut kunnolla vaikka treenasin.
Ja sitten semmoinen että olin uskoton rakastetulleni, hitaiden polskuttelijoiden uimaradalle.

Kärsin vieläkin sisäisiä tuskia uskottomuudestani ja treenaamattomuudestani.
(ja ulkoisia tuskia vesijumpan ihanasti elvyyttämistä lihaksista)

*

Ja sitten on myös semmoista uskottomuutta, että en saa tehdyksi niitä juttuja joita olen suunnitellut.


Ensin en uinut ja ollut salilla vaan vesijumppasin sulokkaasti kuin virtashevonen.
Sitten tulin kotiin ja en lukenut vaan könötin sohvannurkassa teini ja kissa kainalossa (samassa) höpöttelemässä tärkeitä ja turhia ja tuli olo että olin uskoton sille kirjalle jota piti lukea.
(sekä myös komisarius Brunettille, kun en ottanut häntä mukaan uimahallille kun meninkin kävellen enkä bussilla. Ei kannata varmaan olla uskoton italialaiselle komisariukselle, luulisin. Vietin sittemmin aikaa hänen seurassaan tovin aamulla bussissa)

Kyllä on vaikeaa kun pitää ihmisen valita tärkeistä ja kivoista asioista.
Että mitä tekisi ja mitä ei ennen kuin nukahtaa.