Huhtikuun luetut

 Elämisen stressi puski läpi huhtikuussa - luimme siskon kanssa kiihkeästi #tuijalehtismaraton -kirjoja. Koska ne ovat vanhastaan tuttuja, rakkaita maailmoja, niitä on helppo ahmia ja nopea lukea.

Suosittelen oikeastaan kaikkia maratonin ulkopuolelta lukemiani kirjoja, oivallisia olivat! (saa lukea myös Lehtistä, mutta ymmärrän kyllä että suuri yleisö ei ehkä syty 1990-luvun viihde- ja nuortenkirjoista...)

Kuuntelin äänikirjoina Kirsti Ellilän romskuja. Olen lukenut ne aiemmin perinteisessä formaatissa, mutta minussa ne resonoivat selkeästi enemmän nimenomaan äänikirjoina. Onnistuneet lukijat, ja jotenkin Ellilän kirjoitustyyli ja minun kuuntelutyylini sopivat yksiin. Pidin näistä enemmän äänikirjoina kuin perinteisessä formaatissa.

Pitää vissiin terästäytyä välillä lukemaan muutakin kuin Lehtistä, näyttää vähän yksitoikkoiselta tuo luettujen listaus :)

Huhtikuu 2022

Tuija Lehtinen: R.I.P. #tuijalehtismaraton nuortenkirja bändimaailmasta. Menestystä kohti hapuilevan R.I.P -bändin roudarin, Saskan kertomus siitä mitä tapahtuu, kun menee lujaa ja liian lujaa. Aavistuksen tummasävyinen kertomus ei missään vaiheessa ole kuulunut suuriin suosikkeihini, mutta on silti edelleen kohtalaisen toimiva. Saska unelmoi runotytöstä, muistelee lapsuutensa säpäkkää pihakaveria ja yrittää löytää paikkaansa elämässä. 

Katariina Vuori: Kasvun paikka. Kotirouvana nöpsöttelevä, parin alakouluikäisen lapsen äiti Silvia hurahtaa huonekasveihin. Kasvun paikka on kertomus hajoamaisillaan olevasta, kommunikoimattomasta avioliitosta ja addiktiosta. Kirjan lieve mainostaa tarinaa "umpihauskaksi" - ja kai tavallaan huonekasvihurahdus on addiktiona erikoinen ja hauska, mutta minusta kertomus oli kaikkea muuta kuin hauska. Hurahdus vie Silvian valehtelemaan, peittelemään jälkiään, rakentamaan erikoisia kasvualustoja, etääntymään kaikilla tavoin elämästään ja perheestään. Tarina etenee sujuvasti ja selkeästi, hahmot ovat samastuttavia, kertomus vei mukanaan - mutta hauska? Luin melkein yhdeltä istumalta, pidinkin. 

Tuija Lehtinen: Minun veljeni Jon. #tuijalehtismaraton. Nuortenkirjoja lukee nopeasti. Minun veljeni Jon on kiihkeä, aavistuksen tummasävyinenkin kertomus hyvän perheen tytöstä Johannasta, joka yhtäkkiä törmää menneisyyden perhesalaisuuteen, ja joutuu sen myötä ottamaan uudella tavalla kantaa myös omaan elämäänsä. Teema ja kirjassa hahmojen käymät ydinkeskustelut ovat hyvin samantyyppisiä kuin Enkelinkuvissa, mutta kirjan tempo on jollain tavalla kiihkeämpi. Olen aina suhtautunut tähän tarinaan vähän kaksijakoisesti: toisaalta pidän, toisaalta en. Enemmän kyllä pidän. Yksi Lehtisen tunnusmerkeistä ilmaantuu tässä tarinassa (myös Enkelinkuvissa, kun nyt muistelen), ja jatkossa sitä näkee enemmän: päähenkilö sopii tapaamisen "marraskuussa kello 17" - epämääräinen, mutta kellonaikaan sidottu tapaaminen määrittää päähenkilön tulevaisuutta ja antaa vihjeen siitä kuinka tarina tulee jatkumaan, loppu ei jää kokonaan avoimeksi. Sijoittuvatko tapahtumat Kuopioon - lehdenmyyjäpatsas? 

Kirsti Ellilä: Pohjakosketus. Kiikkerän ravintolalaiva Kipon osuuskunnan ympärille rakentuva tarina. Laiva on kenossa ja vinossa, ja niin ovat myös Kipon osuuskuntalaisten, erityisesti Ainon elämä. Otteesta luisuvat elämät, ihmissuhteiden vaikeus ja niiden pyhyys, merkitys suhteen osapuolille, rahan merkitys elämässä - ja mitä tapahtuu jos ne kaikki ovat kaltevalla pinnalla, luisumaisillaan pois hallinnasta? Pidin! Olen lukenut tämän kirjan perinteisessä formaatissa, ja nyt kuuntelin äänikirjana. Ellilän toteava tyyli ja lakoninen lukijaääni toimivat tässä tarinassa erityisen hyvin. Kirjan teemat pyörivät jossain määrin samoissa aiemmin kuuntelemani Arpapelin kanssa: raha, ihmissuhteiden pyhyys ja merkitys - ja jään niitä aina kuuntelemani pätkän jälkeen pohtimaan. Harmittaa, sillä nyt olen kuunnellut kaikki kirjaston kokoelmista löytyvät Ellilän kirjat. Äänikirja.

Tuija Lehtinen: Roskisprinssi. #tuijalehtismaraton. Työ- ja yhteiskunnallinen stressi pakottaa lukemaan kevyttä kirjallisuutta. Siskon kanssa luemme yhdessä läpi Tuija Lehtisen tuotantoa; nyt vaihdoimme vaihteeksi Lehtisen ennen vuosituhannen vaihdetta ilmestyneisiin nuortenkirjoihin. Roskisprinssi on yksi suosikeistani: Jed räväyttää 17-vuotispäivänsä kunniaksi ja lähtee näyttävästi kotoaan maailmalle. Hän päätyy pohjoisen pikkukaupunkiin rakentamaan itselleen kokonaan uudenlaista elämää roskakuskina ja lehdenjakajana. Tuttujen, rakkaiden nuortenkirjojen lukeminen vie vahvasti omaan nuoruuteen, ja Lehtisen varhaisvaiheen tuotanto on tuttua, rakasta ja muodostaa voimakkaan visuaalisia mielikuvia, joissa on hyvä vaeltaa. Silkkaa hyvätekevää eskapismia, lukekaa hyvät ihmiset uudestaan nuoruuden lempikirjoja, ne saattavat yllättää monella tasolla. Tapahtumat sijoittuvat "pohjoisen pikkukaupunkiin".

Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssä. Nuorena orvoksi jäänyt Posy perii kirjakaupan, jossa hän itse ja aikoinaan myös hänen vanhempansa ovat työskennelleet. Samalla hän perii kirjakaupan entisen omistajan lapsenlapsen, ärsyttävän Sebastianin, joka yrittää sotkeutua kaupanpitoon. Posy päättää muuttaa kirjakaupan kannattavammaksi, mutta riesana häärii koko ajan hävyttömän ärsyttävä Sebastian. Hitaasti käynnistyvä, mutta hiljalleen hauskahkoksi muuttuva tarina kirjakauppamaailmasta (miten monta "hän peri kirjakaupan" -tarinaa maailmaan mahtuu?) Pikkuisen huumoria, hiukan väärinkäsityksiä, vähän romantiikkaa; oikein herttainen viihdekirja - ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta aivan lukukelpoinen välipala. Sopivasti edellisen lukemani kirjan kanssa keskusteleva: myös tässä kertomuksessa kirjoitetaan rakkausromaania. Ilmeisesti kirjasarjan ensimmäinen osa - en tiedä kantaako tarina tätä pidemmälle. 

 Kirsti Ellilä: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin. Selma on muuttanut unelmien asuntoon yhdessä ihanimman poikaystävänsä kanssa. Paitsi että asunto on täysin remppakunnossa ja poikaystävä ei oikein osaa rakastaa tai sitoututa. Unelmien asunnon remppakustannuksia peittääkseen Selma päättää kirjoittaa rakkausromaanin. Hyvä ystävä Maria ja ex-poikaystävä Edu eivät moista ymmärrä, poikaystävä katoaa, rempasta tulee lisäkustannuksia, työpaikka menee alta - eikä se rakkausromaanikaan oikein tahdo edetä. Muistelisin Ellilän kirjan ilmestyneen sellaisena aikana, jolloin viihdekirjallisuuden (siis naisille suunnatun romanttisen kirjallisuuden) olemassaolon oikeutuksesta käytiin keskustelua ainakin blogimaailmassa. Ovatko rakkausromaanit oikeaa kirjallisuutta? Voiko ihminen lukea rakkausromaaneja ja sanoa pitävänsä niistä? Onko rakkausromaanin kirjoittaminen oikean kirjallisuuden kirjoittamista vai onko se haihattelevaa todellisuuspakoa? Ellilä vastaa henkilöidensä kautta ainakin näihin kysymyksiin. (oma kysymykseni tässä ajassa: miksei dekkareita luokitella viihdekirjallisuudeksi, koska viihdettähän ne hyvinkin ovat.) Ellilän teksti soveltuu äänikirjamuotoon oivallisesti, pidin ihan älyttömästi! (olen lukenut tämän myös perinteisessä formaatissa kauan sitten, ja koen että nimenomaan äänikirja on tälle hyvä formaatti!)  

Tuija Lehtinen: Lumiruusu. Kylpylämaailmaan sijoittuva #tuijalehtismaraton -tarina. Tässä kertomuksessa Rebekka toimii upean ja ylellisen Lumiruusu-kylpylän vastaavana. Kylpylän omistavat it-äkkirikastuneet veljekset Riki ja Kurre. Riki on ihastunut Rebekkaan ja Rebekka Kurreen. Kirja on samalla puolittainen jatko-osa Mallitoimisto Pandoralle. Sympaattista, takuuvarmaa Lehtistä. Totesimme siskon kanssa, että edelleen sitä hyvää, vetävää, sujuvaa viihdettä, jota lukee mielikseen erityisesti nyt, kun maailmalla tapahtuu kaikkea sitä, mitä tapahtuu.

Tuija Lehtinen: Mallitoimisto Pandora. #tuijalehtismaraton. Mallimaailmaan sijoittuva tarina hyvin erikoisesta Heinon mallidynastiasta. Emma on jättänyt työnsä lentoemäntänä ja tullut äitinsä palvelukseen mallitoimistoon. Emman isän ex-vaimot, äiti ja toimiston leipiin tuleva uusi malli sekoittavat Emman elämää, samoin kuin ex-poikaystävä. Hyväntuulista Lehtistä. Tosin järkytyin kun tajusin, että en enää ole päähenkilön ikäinen, vaan pikemminkin hänen äitinsä. Kääk sille. 

 Jari Järvelä: Aino A. Aallon arkkitehtipariskunnasta muistetaan todennäköisemmin Alvar. Järvelä on tutkinut Ainon elämää ja uraa, ja fiktiossaan antanut Ainolle oman äänen. Alvar kuvataan narsistisena, vastuuttomana, haahuilevana omaneduntavoittelijana, jolla ei ole mitään lahjoja. Aino taas on vakaa, luova ja perhettä pystyssä pitävä voima, perheen ainoa todellinen arkkitehti, suunnittelija ja myös toteuttaja. Teksti etenee sujuvasti, otteet Ainon päiväkirjasta tuovat esiin Ainon oman äänen. Pidin tavasta jolla tarina kulki ja eteni, tarinan kielestä ja tekstistä, vaikka en aina pitänytkään siitä, miten yksioikoiseksi erityisesti Alvarin hahmo oli rakennettu. Luin liki yhdeltä istumalta (mitä nyt välissä piti käydä töissä ja muuta). Suositus.

Kirsti Ellilä: Arpapeliä. Kuuntelin äänikirjana ja pidin! Luulin lukeneeni tämän kirjan joskus, mutta ilmeisesti olen päässyt vain puoliväliin asti, koska sen jälkeen tapahtumat olivat aivan vieraita. Mia on jäänyt lääkärintyöstään kotiäidiksi ja pitää huolta kommuunimaisen puutaloidyllin erikoisista asukeista. Tarina alkaa pihajuhlassa, jonka jälkimainingeissa Mia saa tuntemattomalta ohikulkijalta raaputusarvan. Arvassa on päävoitto. Yhtäkkinen rikkaus sekoittaa Mian elämän, joka muutenkin tuntuu rapautuvan tyhjenevän pesän, keski-ikäistymisen, parisuhteen väljähtymisen ja elämän hiljaisen muutoksen myötä. Ellilän kieli on toteavaa, ja tuntui sopivan äänikirjamuotoon hienosti, ekstraplussat lukijalle, jonka verkkaisen flegmaattinen lukutapa ja lämmin ääni sopivat tähän hitaasti hajoavan miljöön, rapautuvan perheen ja parisuhteen ja keski-iän hiljaisen toivottomuuden maailmaan. Toteavassa tarinassa paljastui pieniä ja suuria salaisuuksia, kipupisteitä ja käännekohtia, jo toivottomalta tuntunut tarina kääntyi kauniiksi. Äänikirja. Suositus, erityisesti äänikirjavaihtoehdolle.

Tuija Lehtinen: Nukkemorsian. #tuijalehtismaraton .Nukkemorsian sijoittuu pikkukaupungin riippumattomaan, pienehköön teatteriin, jossa ihmissuhteet menevät solmuun, kun teatterinjohtaja päättää tuottaa modernia draamaa. Näytelmää saapuu pääkaupungista asti ohjaamaan Dimitri, jonka teatterikoulun aikaiset edesottamukset ovat yhä pääosaan valitun Kristiinan tuoreessa muistissa. Hiukan jännitystä, sopivasti huumoria ja odotettu loppuratkaisu. Hyvällä mielellä ja nopeasti luettu.

Tuija Lehtinen: Viiden tähden tuhkimo. Ja #tuijalehtismaraton jatkuu. Tällä kertaa vuorossa pikkukaupunkiin sijoittuva kertomus Satumarjasta, joka lähtee enonsa avuksi ränsäiseen kartanoon. Eno on infarktin jäljiltä avun tarpeessa, vaikka talossa asuvat jo taloudenhoitaja ja tämän aikamiespoika. Satumarjan veljellä on kaupunginjohtajan kanssa suunnitelmia enon talon ja tontin varalle. Hyväntuulinen, vetävä ja siedettävän ajaton perinteisen mallin viihdekirja. Ylermi (Uolevi?) Ryynäsen patsas sijoittuu tähän kaupunkiin, täytyy muistaa pitää mielessä. Muuten tämän tarinan hahmot eivät tee paluita myöhempiin kertomuksiin. Tarina lähti vähän kitkutellen käyntiin: lainaamassani niteessä on todella pientä pränttiä, mutta kun pääsin kunnolla alkuun, luinkin ihan hyvällä mielellä.

kuvituskuva - projekti avokado

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Oivallus

 Aika usein aamuisin joskus myös päivisin ja iltaisin tunnen voimakasta halua, suorastaan tarvetta, käpertyä pienelle kerälle sänkyyni, ehkä vähän uikuttaa ja olla nousematta enää ikinä.
Haluan vain olla rauhassa.
Ettei kukaan häiritse ja sellaista.

Yhtenä päivänä kotipuuhastellessani tajusin.
En oikeastaan halua olla pienenä uikuttavana keränä sängyssä.
Oikeasti haluan että ajatukseni lakkaisivat häiritsemästä minua.
Että saisin olla rauhassa.

Haluaisin olla ihan rauhassa.

Haluaisin olla ihan rauhassa etten koko ajan miettisi, onko nuorisolla kaikki hyvin ja seniorikansalaisilla myös.
Etten koko ajan murehtisi töitä, tekemättömiä töitä, sitä olenko tehnyt tehdyt oikein ja kunnolla ja etten saisi potkuja ja että muistaisin tehdä tekemättömät. työni ei oikeasti ole kovin vaativaa.

Että ajatukseni hiljenisivät ja vaimenisivat niinkuin jouluyö laskeutuu hiljaisena ja sovinnollisena ja rauhallisena.

Haluaisin olla sellainen että pääni olisi hiljaa.

Yhden kerran lenkillä melkein oli.
Se oli ihanaa.

*

kerran töissäkin oli aika hiljaista

*

joojoo joogaa ja meditoi ja jotain.
en tiedän pystynkö kun pääni metelöi koko ajan.

ja ei, en mene työterveyteen, kun ihanko totta joku kuvittelee että pääkoppa hiljenee jos on kaksi päivää kotona hermolevolla. ei hiljene, muuttuu äänekkäämmäksi. ja kaupan päälle tulee huono omatunto.

tämmöisen kauppalapun näin kerran lenkillä
mitä mahtoi näistä ostoksista tulla?
ja muistiko tyyppi ostaa kaiken kun lappu oli metsässä?

*

Viime päivinä tapahtunutta:

oltiin kavereiden kanssa panimokierroksella Kakolassa

haluan ehkä ruveta pullottajaksi

henkilökohtainen välimereni parvekkeella etenee:
viinitarha on aluillaan
(ja parveke näyttää kreetalaiselta takapihalta)
ikkunalaudalla yritän kasvattaa mantelipuuta
ja parvekkeella maapähkinää

yhtenä aamuna metsätiellä

Lukemispohdinto

 Viime marraskuussa elämä oli jotenkin marraskuista. Oli ties mitä kulkutautia, työstressiä ja sellaista mitä nyt elämään kuuluu. 
Silloin saimme siskon kanssa jostain ällin, että rupeamme lukemaan viihde- ja nuortenkirjailija Tuija Lehtisen tuotantoa analyyttisesti: yritämme jäljittää kirjojen tapahtumapaikkoja, kaupunkeja ja miljöitä. Tiedämme että vanhat henkilöhahmot putkahtelevat esiin uudemmissa kirjoissa ja yllättävissä tilanteissa, yritämme jäljittää heitä. Pohdimme mitä muutoksia Lehtisen tuotannossa on vuosien mittaan tapahtunut.

Ihan vain siksi, että olisi jotain puhuttavaa. 
Jotain muuta kuin silloin kiertelevä kulkutauti ja nyttemmin myös hullu hyökkäilijä. 
Nimittäin viimeisen parin kuukauden aikana lukutahtimme on todella kiihtynyt. 
Silkkaa eskapismia.

Lehtinen on pitkään ollut kotimaisista kirjailijoista viihde- ja nuorisosuosikkini. 
Hänen tarinoissaan on huumoria, ja erityisesti nuortenkirjoissa myös kirjoitusajalleen tyypillisiä nuorison ajankohtaisia arkielämän ongelmia: kirjoissa käsitellään eroperheitä, seksuaalisuutta, mielenterveyttä - mikä nyt milloinkin on ollut päivän keskustelunaiheena. Ja kieli on letkeää, tapahtumat usein humoristisia.

Aikuisten kirjoista - siitä viihteestä - jätimme 1980-luvun lopun lukematta, ne kun ovat tyylillisesti niin kovin erilaisia, ja tiesimme että niistä ei löydy uudelleenilmestyviä henkilöhahmoja. 

Ja sitten olemmekin paahtaneet menemään kutakuinkin järjestyksessä. 
Luemme suurinpiirtein vuorotellen puolenkymmentä viihdekirjaa ja sen jälkeen saman verran nuortenkirjoja. 
Ajallisesti alamme kummassakin kategoriassa lähestyä vuosituhannen vaihdetta.

Olen huomannut että erityisesti lempparinuortenkirjojen lukeminen on todella hyväätekevää. 
Kertomusten herättämät mielikuvat ovat voimakkaan visuaalisia: näen mielessäni päähenkilöiden kodit ja koulut, ihmiset heidän ympärillään. Varsinkin stressipäivinä oikein odotan että pääsen katoamaan niihin maisemiin.
Ja lukiessa tulee hyvin voimakas tuttuuden ja kotoisuuden tunne, juuri noiden voimakkaan visuaalisten mielikuvien ansiosta.
Vaellan niissä maailmoissa, en omassa nuoruudessani (tai ehkä vähän sitäkin), kertomusten kaduilla, kouluissa, rannoilla. 
Mielikuvat, maailmat nousevat houkuttelematta, kuin itsestään, samalla kun luen.
Nämä elävät, värikkäät maailmat vähän hämmentävät minua.
Ehkä nuorempana mielikuvitus on ollut jotenkin terävämpi ja kirkkaampi?

Maailma on muuttunut valtavasti, varsinkin alkupään kirjoista löytyy ties mitä poliittisesti epäkorrektia, nykyään tuomittavaa kieltä ja ajatuksia. Samoja asioita ei tämän päivän kirjoissa kuvattaisi lainkaan samoilla sanoilla. Jos kuvattaisiin ollenkaan.
Toisaalta, jotkut asiat tai henkilöt- vaikkapa Mirkka-sarjassa seikkaileva pikkusisko Masa - ottaisivat tämän päivän tarinoissa hyvin toisenlaisen roolin, hänen identiteettinsä ja kipuilu sen kanssa nousisi tänä päivänä paljon keskeisemmäksi ja varmaan myös kipeämmäksi aiheeksi tarinoissa.

*

Perjantaina töissä olin ihan kainaloitani myöden kaikenlaisessa stressaavassa tohinassa, kun työkaveri (vai onko se kollega, ei varmaan kun ei tehdä samoja töitä vaan eri) tuli kukkapaketti kainalossaan työtilaani.

Hän sanoi että happy tsuptsup-day! (kaverin äidinkieli on välimerellinen, minulla on välillä pieniä aksenttiprobleemia, varsinkin jos olen kainaloitani myöden työajatuksissa)
Minä sanoin että whaaaat?
Ja hän uudestaan että happy tsuptsup-day.
Sanoin että kiitos
ja hän että ole hyvä.

Sitten hän tuli vähän ajan päästä uudestaan.

Hän sanoi Open it - open it!
Minä rupesin käärimään kukkapakettia auki.
Kaveri sanoi että tomorrow is Saint Georges Day. Saint George was...
ja sillon minä pääsin hommasta vähän kärryille: Aaa! Saint George, pyhä Yrjö! Yes, I know the story!
kaveri että joo-o.
Hän kertoi että katalonialaisille Pyhä Yrjö on tärkeä suojeluspyhimys, ja sinä päivänä miehet antavat lähipiirinsä naisille yhden punaisen ruusun, ja koska minä ja puljun toinen nainen olemme hänen elämänsä läheiset naiset, hän toi meille kukat.

Myöhemmin perjantai-iltana kävin moikkaamassa äitiä ja isää ja kerroin tämän jutun heille. Isä osasi selventää, että Sant Jordi on katalonialaisten vai kuuluuko sanoa katalaanien, en tiedä? suojeluspyhimys ja että minun pitäisi antaa kaverille kirja. 

Niin että meidän kirjan ja ruusun päivällämme on sellainen pohja.

Hyvää sellaista, taisi olla eilen.

*

minulla on tapana lukea hyviä kirjoja uudestaan ja uudestaan, siksi tämä lehtismaraton on oikein paljon minun juttuni.

Luetko sinä koskaan kirjoja uusiksi? Millaisia?