Pitkä parisuhde onko meillä sellainen? kyynistää tai tekee realistiksi, kummin vain.
Sitä lakkaa uskomasta sellaiseen leffaromantiikkaan ja suuriin eleisiin ja taustalla intohimoa leiskuvien viulujen crescendoon.
Ja siihen että alusvaatteiden joukosta löytyy kuohujuomia ihan noin vain vips. mistä ihmeestä tämäkin idea on päähäni pompannut, kysyn vaan?
Elämä heittää eteen hääpäiviä joita juhlitaan sairaalassa kun yksi on laumasta siellä.
Lemmenlomia kirjamessuilla ja paljasjalkajalkineostoksilla.
Hääpäiviä jolloin mennään vanhempainvarttiin.
Ja hääpäiviä, jolloin podetaan elokuvakriizejä.
Harvemmin ne yhteiset irtiototkaan niin yltiöromanttisia ovat.
Romantiikka on varsin kaukana sellaisesta irtiotosta, jossa sisuskalut kääntyvät ympäri.
Ja muutenkin, harvemmin tosielämässä tapahtuu sellaista romantiikkaa, josta voisi syytää suloisia asetelmakuvia sosiaaliseen mediaan.
Rehellisesti sanottuna, tuntisin oloni vähän naurettavaksi ruusunterälehtien kuorruttamassa vuoteessa kuohujuomia siemailemassa ja mansikoita nakostelemassa. eikä minulla ole mitään perustavanlaatuista kuohujuomia, mansikoita tai ruusuja vastaan.
Parhaalla tahdollanikaan - ja uskokaa pois, sitä kyllä piisaa - en kykene pitämään oluenmaistelua mitenkään romanttisena tekemisenä.
Mutta kas kummaa, sitä on silti tullut harjoitettua.
Useasti.
Koska se on meidän oma juttu.
Tärkeää on edes toisinaan hetkeksi yhdessä irrota arjesta - vaikka arkiromantiikka onkin ihan parasta.
Ei siksi että täytyy olla romanttinen juuri tiettynä päivänä juuri tiettyyn kellonaikaan ja juuri tietyllä tavalla.
Vaan vaikka siksi, että yhteisellä dinnerillä on mahdollisuus hetken verran katsoa Sitä Toista vähän eri ympäristössä ihan rauhassa silmiin.
Romantiikkaa voi tehdä ihan omalla tavalla.
"[...]missä ne pienet turhanpäiväiset pikkuasiat olisivat niin tärkeitä, koska ne olisivat meidän omia. Ja missä öisin vieressä nukkuisi minun omani, minun naiseni. Missä seksi olisi tuttua ja sen myötä turvallisen tavallista, koska se olisi meidän omaa" (Ev Hietamies: Hammaskeiju)
Ja aina välillä pitää pysähtyä arvioimaan "[...]Vielä jatkuuko arkemme arvaamaton, jonka tahtoon me niin taivuttiin..." (Semmarit: Kuuletko nainen)
Tai sit tulee molemmiksi. Vähän kyyniseksi ja ainakin realistiksi.
VastaaPoistaMä ajattelisin, että koska on kuitenkin vino pino hääpäiviä edes olemassa, se jo on tietyllä tapaa romantiikkaa.
Onkohan niin, että kaikenlainen telkkari- ja somemaailma on saanut meidät (tai siis jonkun) kuvittelemaan että sen pitäis olla Kauniit ja Rohkeat-tyylistä? Pois se minusta :)
veikkaan että kaikenmoiset leffat ja kaunarit ja some ovat osasyyllisiä pohjattomaan romantiikannälkäämme. Niistä tulee sellainen harha, että "kaikki muutkin"
PoistaTäyttä asiaa! Kiitos rehellisestä postauksesta -arkiromantiikka kunniaan! :)
VastaaPoistaarkiromantiikka <3!
PoistaMinusta arjesta irrottautuminen on tärkeää. Siihen on monia tapoja, jos jollekin toimii ne ruusunterälehdet ja kuohari, niin go for it. Mutta minusta tärkeää on se, että irtiotto rikkoo ne vakikuviot.
VastaaPoistaMinä en ajattele irtiotoista siten, että sen pitäisi olla jotenkin erityisen romanttista. Ajattelen, että se on tärkeää ja mieluista aikaa sen takia, että voidaan tehdä jotain kivaa kahdestaan ilman huoltovelvotteita. Olla rauhassa, puhua rauhassa, nauttia elämästä.
Hra Kepponen on kerran vienyt mut hotelliin ja hän oli etukäteen sirotellut huoneeseen ruusunterälehtiä ja vienyt kuoharin ja suklaata ja olin ihan, että vau mikä ele. Tästä on aikaa varmaan 20 vuotta ja muistan sen oikein hyvin, että oikein hyvin toimi meikäläiseen :)
Sitä ihmettelen eniten, että tiedän useammankin naisen, jotka toivovat kovasti mieheltään jotain romanttista elettä, mutta eivät sitten voi yhtään miehelle asiasta vihjata. Olen aina sanonut, että kannattaisi pyytää suoraan miestä järjestämään jotain pientä kivaa tai treffit.
Olen samaa mieltä siitä, että irtiottojen pitää rikkoa arjen kuvioita ja myös siitä, että tärkeää ei ole juuri (kuten yritin kirjoittaakin) se, onko se jollain romanttisuusmittarilla "romanttista", vaan että se on omaa ja luontevaa yhdessäoloa. (se taitaa olla romantiikkaa, kumminkin?)
PoistaJa hei, ruusunterälehtiä <3! (mutta sanoit itsekin, että parikymmentä vuotta sitten - nyt on aika erilaiselle romantiikalle. Tai oikeastaan rakkaudelle, vai mitä?)
On muuten kumma, miten herkästi sitä olettaa että kumppani osaisi lukea ajatuksia ja tuostavain taikoa esiin suuria romanttisia eleitä.
Ehkä siinä on joku yllätyksellisyyden odotusarvo? Jotakin sellaista, että jos kumppani osaisi yllättää juuri oikeanlaisella tavalla juuri silloin kun eniten ottaa päähän, olisi välillämme sielujen syvä yhteys ja tuntisin olevani arvostettu ja rakastettu. (pitää olla realisti, ei tule tapahtumaan)
On totta, että toiveet on sanoitettava ääneen. Ja myös, että tietyt asiat lähtevät ensin itsestä.
Ehkä pitää myös itse tehdä eleitä romantiikan suuntaan?
Ja sitten vielä yksi: mikä naisesta on romanttista, ei ehkä miehestä ole ja päinvastoin.
Osaanko tulkita romantiikaksi (rakkaudeksi) ne sanat, teot ja eleet joita kumppani tekee. Jollekin rakkauden multihuipentumaa voi olla se, että saunapuut on pinottu tiiviiksi kauniiksi kasaksi, kaikkien jäljelläolevien vuosien ajaksi.
Osaanko nähdä sen?
Lehtori käy (nykyään) paljon seuraamassa futista maksukanavilta. Välillä menen mukaan, välillä en. Jos en ilmesty edes toiselle puoliajalle paikalle, hän usein kommentoi: "mä odotin sua".
En oikeastaan pidä futiksen katsomista kovin romanttisena, mutta mitä ilmeisimmin se on Lehtorin mielestä yhteistä aikaa parhaimmillaan ja romantiikkaa (tahi rakkautta?) ja siksi siis merkityksellistä. Miksi en välillä tekisi sitä? Se ei ole (ylevästi sanottuna) minun rakkauteni kieltä, mutta hänen kyllä.
Aaah, kiitos taas tästä. Susta sikisi romantiikan metsästyksen jumalatar. Saanko kiittää itseäni ? :D
VastaaPoistaNoi on haastavia juttuja. Musta on koomista, että olen kohta 48 v ja kaipaan välillä sellaista elokuvakamaa romantiikan ja ylipäätään suhteen suhteen.
Mä haluaisin joskus asettua ja tyytyä sillai kivalla tavalla.
Nytkin on vaikka kuinka paljon hyvää, en mä sillä, mutta kaipaan silti JOTAIN.
Tajuan myös, että mun pitäis itse järjestää sellaista myös. Tod näk vetoavinta olis mennä alasti sänkyyn ja laittaa viesti, että täällä oon :D :D
Mun mielestä se ei oo koomista. Kun semmoisia me ollaan - ihmiset. Pitää ja kuuluu ja saa kaivata semmoista mikä kutkuttaa mielikuvitusta.
PoistaMut pitää myös nähdä ne arjen ihanat asiat.
(Mä niin haluaisin tehdä ton viimeisen jutun, mut kehvatsun teinit. Ne notkuu aina nurkissa)