joulumieltä edistämässä

 Joulumieltä edistäviä asioita - lauantai

Kävelin läpi vanhan ajan joulumarkkinoiden mutta en edistynyt joulutunnelmassa. 
Edistän jatkossa että en mene markkinoille.

Varasin kotiinkuljetusajan joulusapuskoille ja aloin tehdä alustavaa ostoslistaa.
Se kyllä edistää joulumieltä, koska muutamana vuonna olen melkein ajatunut paniikkikohtaukseen joulunalusaikaan kaupan maitotiskillä.
Liikaa ihmisiä ja kaikkea.

syön välipalaa, luen ja teen joululistaa



Joulumieltä edistäviä asioita - sunnuntai

Ajauduin jonkinlaiseen suunnittelemattomaan siivousmielentilaan.
Ensin raivasin itse rakentamani kasat olohuoneen pöydältä.
Sitten raivasin itse rakentamiani kasoja eteisen tilannehuoneesta. Meiltä löytyi muovikassillinen maskeja, siltä varalta että niitä vielä jonain päivänä tarvitaan.

Sitten ajattelin että siivousmielenhäiriö riittäisi jo.
Mutta kohta olinkin rätti kädessä ruokkoamassa vessassa ja kylppärissä.

Sen jälkeen ajauduin siirtelemään kalusteita takahuoneessa.
Se vain ei ole hyvä.
Siellä on aivan liikaa kaikenlaista säilytettävää, liian tumma lattia, liian hailea valo ja liian iso kirjahylly. 
Tavaroista ei voi hankkiutua eroon, kun aina jollain jälkikasvusta on joku tunnesuhde johonkin - yhdellä pulpettiin, toisella kulmasohvaan ja kolmannella patjaan. Ja Lehtorilla on tunnesuhde kirjahyllyyn, vaikka häntäkin on kait vähän alkanut häiritä sen koko seinän kokoisuus.
Siirtelin kalusteita, totesin että ei siitä sen kummempaa tule ja olin tyytymätön.

Mutta joulumieli on kovasti edistynyt.

Sinänsä outoa, koska minun mielestäni joulun edellä ei ole mitenkään pakollista siivota ja raivata ja riehua.

elma otti selfien


Yhdet jouluvalot ovat kadonneet. Ei mitään mielikuvaa.

Haluaisin ostaa kaikkea söpöä roinaa, lisää jouluvaloja ja kirpparilta jälkiruokakulhot. En tiedä miksi. Olen melko varma että jos menen kirpparille, minua odottavat siellä täydelliset jälkiruokakulhot. 
En ehkä mene. Parempi säilyttää se illusio.

12 kommenttia:

  1. Voisit lähettää hannupekan tai edes sen pikkuserkun kummin kaiman tänne tuomaan ripauksen joulumieltä. Yhtään ei huvittaisi itseä, mutta teinit ovat jo ihan tunnelmissa ja odottavat selvästi kaikkia perinteitä (no eivät ehkä joulusiivousta kuitenkaan), joten pakko on pinnistää. Harmi kyllä se jouluun liittyvä suorittaminenkin tuntuu tänä vuonna takkuavan. Lauantaina lähdin heti aamusti kaupungille jouluisin ajatuksin hankkia lahjat ja joulun ajan liput. Koko homma lähti vinoon heti lippujen kanssa: Tärkeimpiä lippuja ei enää saanutkaan siitä ainoasta paikasta, jossa voi käyttää työnantajan kulttuurietua. Sitten kaikki ideoidut lahjat olivat jotenkin vääriä (liian krääsää, liian vihreää sävyltään...) ja kun kerrankin kävin oikein kahvilassa ajatuksena miettiä uusia ideoita, sain haalean cappucinon (ja en tietenkään älynnyt valittaa siellä paikan päällä). Toisaalta sain nyt sentään varattua noudon aatonaatolle ruokaostoksille, josta on kiittäminen sinua. Ehkä se tästä eteneekin? -q ps. Ihana Elma, ihan poseeraa kuin teinit tuossa kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kiivaasti postittaa hannupekan pikkuserkun veljen sulle <3

      Joululahjat ovat minullakin aivan vaiheessa, niitä en haluaisi enkä edes osaa ajatella. Ihan plääh.
      Yhtenä vuonna lahjaostokset onnistuivat sillä tavalla että lähdimme tosi aikaisin ostoksille, tulin kiukkuiseksi, väsyneeksi ja ahdistuneeksi, ja sen seurauksena menimme heti puolilta päivin auenneeseen ravintolaan ja joimme kuumat irishcoffeet. Johan alkoivat ostokset sujua. En tiedä voinko suositella tätä kikkaa laajamittaisemmin ;)

      Olen ollut tosi huono käyttämään kaupan keräily- ja/tai noutopalvelua, mutta siinä on kyllä todellakin ideaa. Pelkkä ajatus siitä, että minun ei tarvitse tungeksia maitotiskillä juuri ennen joulua, saa fiiliksen taas piirun verran plussan puolelle.

      Toivottavasti joulumieli ja hannupekka tulevat kylään sulle edes vähän, vaikka vain sen verran että odottaa joulua tulevaksi. Vaikka ei sen eteen mitään suorittaisikaan.

      Poista
  2. Mä luulin, että Elma oli tullut katsomaan sua kun otit kuvia joululistan teosta :D

    Olen samoilla linjoilla kanssasi, kauppaan ei tee mieli mennä nyt kun siellä alkaa olla härdelliä. Mitä aiemmin saa kaiken hoidettua sitä parempi. Ja tuo tilaus kuullostaa erinomaiselta idealta, varsinkin kun teitä on suurempi määrä syömässä ja juhlimassa. Olisi ehkä kiva myös saada joululahjaostajan palvelu. Sellainen, joka seuraisi ympäri vuoden mitä kukin oikeasti tarvitsisi ja hankkisi sen sopivaan ajankohtaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. selvästi kehittämisen paikka tuossa joululahjaostajapalvelussa! Aina ajattelen että rupean suunnittelemaan sitä jo alkuvuodesta ja aina olen aatonaattona ihan että mistä lahjat?

      Poista
  3. Muutossa pistin varmaan puolet joulujutuista eteenpäin ja vähäisillä koristeilla mennään tämä ja tod näk tulevat vuodet. Myös muutaman vuoden vanha tekokuusi läks muutossa, vähän kaduttaa, koska pojille kuusi olisi kuulemma tärkeä.

    Jouluruuat (eli kalat) aion hankkia joku arkipäivä päiväsaikaan. Jo itsenäisyyspäivää edeltävä kaupassa käynti ahdisti, aivan liikaa härdelliä mulle. Hyvää itsenäisyyspäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joulujutuissa joskus vähemmän on enemmän. Ja hyvä ruoka on aika tärkeää <3

      Poista
  4. Mua on jo muutaman päivän ärsyttänyt se, että ei ole minkään valtakunnan joulumielen poikastakaan, vaikka toivoisin, että olisi. Odotan vaan, että tulispa ja menispä jo, että voitaisiin jatkaa taas ihan normaalia elämää. Se ei ole kiva tunne se, koska haluaisin, että haluaisin koristella ja siivoilla ja kaikkea.
    Ärsyttää jopa se, että nekin vähät valosarjat ja kynttilät, joita meillä nyt on käytössä, on pitänyt ajastaa toimimaan vaan muutaman tunnin päivässä. Haluaisin ilahtua niistä, kun aamulla avaan verhot, mutta ei auta, kun kaikissa on sama automaattinen 6 hours on / 18 hours off-toiminto.

    Kinkkusiivuja tilasin tänään pari rasiaa ja siinä ruokahankinnat. Muut sapuskat haetaan yhden pysähdyksen ja kahden kauppalapun taktiikalla todnäk aatonaattoiltana vähän ennen kaupan sulkeutumisaikaa. Olen havainnut sen toimivaksi tavaksi. Ukkelille käteen helppo lappu, jossa on kaikki tunnistettavat asiat (kananmunat, kahvi, sinappi jne) ja itselleni kaikki muu, joka voisi ukkelille käteen annettuna herättää kysymyksiä.

    Joululahjat haluaisin edelleen pojille keksiä, mutta vaikeaa on, kun kumpikin aina ilmoittaa, ettei tarvi mitään. Paitsi toinen kuulemma tarvii paistinpannun, mutta se ei tunnu yhtään lahjalta.

    Voitko lähettää mullekin ihan kenet tahansa hannun tai pekan tai elman, joka potkisi vähän vauhtia munkin persauksiin ja muuttaisi mielen iloiseksi joulumieleksi. Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotkut vuodet on vähän semmoisia, että joulumieli tulee vitkaan. Ja erilaisena kuin muina vuosina.
      Ehkä kumminkin jossain kohtaa tulee joulumieli sullekin, lähetän vähän hannupekkaa sinne <3

      Poista
    2. Hihitytti kovin tuo "ukkelille tunnistettavat asiat" :-D

      Poista
  5. Joulumieli tulee varmaan lähempänä joulua. Ehtiihän tuo tulla vaikka aattona <3 Minulla joulumieli on aaltoilee - joulumieli oli viikonloppuna huipussaan, kun paketoin ensimmäiset lahjat, eilen töissä joulumieli katosi arkeen. Kaupassa käyn sellaiseen aikaan, että ei ole pahin ryysis. Jääkaapin siivoan tänään. Milloinkas ne kauneimmat joululaulut olikaan kirkossa. Se aikataulu pitääkin selvittää. Noissa tilaisuuksissa on hyvä rauhoittua ja joulutunnelmoida. Kajaanin seurakunnan YouTube videossa on joululauluesityksiä. Ensimmäisenä oli Arkihuolesi kaikki heitä. Pikkuisen on nyt kiirettä töissä, mutta kyllä se joulumieli siitä vielä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, joulumieli aaltoilee fiiliksen mukaan. Arkena vähemmän, viikonloppuna enemmän ja joululauluja kuunnellessa aika paljon.

      Poista
  6. Mietin eilen, että edesauttaakohan joulumieltä lumen ja taikamaailmalta näyttävän maiseman ilmaantuminen? Toisaalta...just eilen teki mieli heittää kola ja lapio ja ihan kaikki jonnekin ihan himputin kauas!
    Sun joulumielen edistykselle peukku! Onko se edistystä, jos tuntuu vähän siltä edes jokatoinen päivä?

    VastaaPoista