Vuosi 2020

 Tässä päättyvässä vuodessa on monia omituisia - ilon ja surun kerroksia, monia erilaisia vuosia.
Ne jotenkin limittyvät, lomittuvat, asettuvat toistensa tielle ja päälle.



Korona tietysti
Kevään sulku ja etätöihin opettelu. Varsinkin kaikki kevään tapahtumat.
Ihan hirveän tiukkaa eristäytymistä emme ole viettäneet, tapaamme satunnaisesti ystäviä, olemme käyneet ravintolassakin - jopa nyt syksyllä - mutta elämme normaalia pienempää elämää.

Harmi ja sääli erityisesti nuorison puolesta: heillä pitäisi olla meneillään omassa elämässään kaikkien aikojen nuoruus, ja heillä on vain tämä.
Yhtenä päivänä narisin: menis pois jo koko korona, menis ohi jo.
Lehtori sitä vähän ihmetteli.
Minä sanoin että ihan siltä varalta nyt huutelen maailmankaikkeudelle, jos ei kukaan ole vielä sitä ääneen älynnyt sanoa. Että jos nyt vaikka jo tapahtuis jotain. Jos maailmankaikkeus kuulis.
Menis pois.
Poikkeusarjesta lisää.

muistikirjahulluus jatkuu

Nuoriso
Heidän asioistaan voin kertoa koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Nuorison asiat kattavat värikirjon heleän vaaleasta ja toiveikkaasta synkkään tummanharmaaseen.

elämän värit - usein on kaunista mutta ei aina niin kirkasta

Iloisia asioita tietysti se, että koronasta ja uhkaavasta sulusta huolimatta ylioppilaskirjoitukset saatiin kirjoitettua ja keskimmäinen kavereineen venyi sinnikkääseen suoritukseen nopeutetulla aikataululla.
Lisää Lakkiaisjärjestelyistä.
Lisää itse Juhlasta.

Harmitti vietävästi kun emme päässeet todistamaan tanskalaisia lakkijuhlia. Meidän oli tarkoitus matkustaa junalla serkkulaan, olla mukana lakituksessa ja seikkailla maata pitkin. 
Kun tanskansukulaiset pääsivät heinäkuussa visiitille, vietimme pienesti serkusten tuplalakkiaisia.

Tanskalaisessa ylioppilaslakissa on kaikkea jännää

Lisää iloisia nuorisoasioita: ylioppilas opiskeli avoimen sivistystyön opistossa hetken.
Elokuussa opettelimme vähän olemaan vain kolmestaan, sitten alkoi syksyn etäkausi ja opettelimme olemaan taas neljästään.

Nuorimmainen aloitti lukion

Lokakuussa ylioppilas pyrki ja pääsi syksyn yhteishaussa ihan tavalliseen sivistyskouluun ja on nyt muuttamassa Kauas Pois.

Nyt on edessä jälleen kolmestaan olemisen opettelu.


kokousturhauma: äänestettiin siitä kuinka äänestetään

Koti
Pienin askelin värkkäämme kodistamme enemmän ja enemmän aikuisten kotia. Nautin siitä.

sisustustaulu löytyi alelaarista

Haaveilen vuoropäivinä muuttamisesta vähän pienempään asuntoon ja toisaalta herraskaisesta kirjastosalongista tässä lähiökuutiossa. 

Kyllästyin jatkuvaan kaaokseen ja perustin itselleni työhuoneen

Työhuoneeni on A5-kokoinen kori
sen voi ottaa kainaloon ja siirtyä työskentelemään mihin vain 

Harrastukset

Uiminen on tämän vuoden aikana jäänyt tauolle niin monta kertaa, etten viitsi edes laskea.
Viime tammikuussa en heti aloittanut sitä, ja kun vihdoin pääsin altaaseen, menivät liikuntapaikat kiinni.
Syksyllä kävi vähän samoin: juuri kun ehdin harkita altaassa käymistä, nousi tartuntojen määrä ja lopetin asian pohdiskelun. 

Olen kävellyt.
En niin paljon kuin olisin ehkä halunnut, mutta olen kävellyt. 

Otin maaliskuussa käyttöön trackerin ja olen aika hyvin muistanut sitä käytellä. Olen pyöräillyt vuoden aikana 1300 km ja kävellyt 1100 - se kuulostaa paljolta, mutta ei oikeastaan ole kuin jokusen kilometrin päivässä.

kesäisen kävelyreitin varrelta

Lukeminen on jatkunut, siitä erillinen postaus.

Poikkeusarjen alussa aloitin kutomisen ja kaikenlaisen riipustelun. Niskat ovat tietysti jumissa, mutta stressikausina erityisesti kutominen on liki ainoa asia johon olen pystynyt todella keskittymään.

karkkipaita: kivoin juttu jonka olen saanut
ihan valmiiksi asti


Haasteenani on töiden päättely. Ensimmäinen villapaitani odottaa edelleen päättelyä. 
En ole kovin taitava missään kädentaidoissa, mutta ne tuottavat minulle suurta iloa.


Aloitin syksyllä luovan kirjoittamisen opiskelun, vaikka olen moneen kertaan vannonut etten enää ikinä opiskele mitään. 
Sain työnantajan kanssa sovittua työaikajärjestelyistä ilman opintovapaata. 
Perjantai-iltapäivisin olen luova.
Toivosin että olisin kyennyt nauttimaan tästä mahdollisuudesta paljon enemmän: elämään ja arkeen liittyvät stressitekijät ovat harmillisesti vieneet opiskeluiloani.

opiskelusuunnitelma



onko tässä uusi harrastus: roolipelaaminen?

tastingeissä emme ole käyneet



Mitä vuonna 2021?

Kävelen, kirjoitan, kokkaan. 

Luen. Kirjasin itselleni muistiin #helmetlukuhaaste kirjat. Lehtori aikoo lukea kaikki Finlandiavoittajat, ihan liian sivistynyttä minulle.

Kudon. Seuraavaksi aion opetella saumattoman neulepuseron alhaalta ylös. (olen jo opetellut saumattoman topdown-neuleen sekä magic loop -sukat ylhäältä alas ja alhaalta ylös)

Kirjoitan. Josko saisin aikaan jotain muutakin kuin opiskelujuttuja.

Toivon että pääsen taas uimaan tai löydän jonkun muun liikuntaharrastuksen.

Toivon että joulupöydässä ensi jouluna meitä on ainakin kymmenen ihmistä.
Ei ainakaan vähempää. Mieluummin vaikka enemmän.






ihan erityisesti toivon sinulle, mukana poluillani taivaltanut ystäväni, aurinkoa, urheutta, sisua ja voimaa (ja ehkä myös vähän otsoa)




8 kommenttia:

  1. Samaa toivottelen sinne♥
    mutta otsoa en osaa kun en nyt hoksaa?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tossa viimeisessä kuvassa: Urho, Sisu, Voima ja Otso 😁 (jäänmurtajia)

      Poista
  2. Miten osaatkin kirjoittaa näin taitavasti? "Tässä päättyvässä vuodessa on monia omituisia - ilon ja surun kerroksia, monia erilaisia vuosia. Ne jotenkin limittyvät, lomittuvat, asettuvat toistensa tielle ja päälle." Ihailen, ihailen, ihailen sun kykyä asettaa sanat aina just oikeaan järjestykseen ❤️❤️❤️

    Parasta mahdollista uutta vuotta sulle ystäväni! Kyllä me siitäkin selvitään, tuli mitä tuli!

    VastaaPoista
  3. On tämä 2020 ollut merkillinen vuosi. Surua, pelkoa, uhkaa ja niiden välissä tavallista elämää iloineen ja harmeineen. Nuorisolle, jota usein riivaa hirvittävä elämänjano, tämä aika on varmasti ollut raskasta. Toivottavasti tuleva vuosi tarjoaisi meille kaikille enemmän vapautta ja iloa.

    Hyvää Uutta Vuotta Marika!

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta sinulle! Blogiasi on ilo lukea. Katselen ikkunastani Otsoa ja Voimaa, mutta niiden välissä on Polaris !? Pitäisikö toivotella polarista myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ehkä on ihan paikallaan toivotella myös Polarista, ei siitä varmaan haittaakaan ole 😊

      Poista